Luukas 19:46 - Rukoushuone ei ole pakanoille?

Kirjoitin toisessa blogissani siitä, miksi Luukas ei toista Jeesuksen sanoja siitä, että rukoushuone on kaikille kansoille vaikka näin on sekä Markuksessa että alkuperäisessä tekstissä Jesajassa, jota Jeesus selvästi siteeraa. Lyhyestä virsi kaunis: Luukas ei katso että profetian täyttymys edellyttäisi pakanakristittyjen pyhiinvaellusta Jerusalemiin. Profetia on täyttynyt sitä myöten, kun evankeliumi on saavuttanut heidät. Aiheesta aavistuksen yksityiskohtaisempi selvitys linkin takaa.

Keitä nuo säkkipukuiset todistajat ovat? (Ilm. 11:3-4)

Ilmestyskirja on monenlaisia ajatuksia herättävä kirja Uudessa testamentissa. Toiset kiinnostuvat siitä paljon ja tutkivat sitä innokkaasti; toisia kirja ei kiinnosta senkään vertaa. Ilmestyskirja on teoksena muista UT:n kirjoista poikkeava. Se ei ole niin yksiselitteinen ja helppo ymmärtää kuin monet muut Raamatun kirjoista. Tämä johtuu Ilmestyskirjan kirjallisesta tyylistä. Se on apokalyptinen teos, jolle tyypillistä on runsas symbolien, lukujen ja vertauksien käyttö. Se kertoo yksityiskohtia tulevaisuuden tapahtumista. Se on siis profeetallinen teos. Ilmestyskirja viittaa usein Vanhaan testamenttiin (mm. VT:n profeettakirjoihin) ja käyttää sieltä nousevaa kuvakieltä.

Johannes sai Ilmestyskirjan sisällön Jeesukselta Kristukselta enkelin välityksellä ilmestyksenä. Johannes oli tuolloin uskonsa ja evankeliumin julistajan tehtävänsä tähden karkotettuna Patmos-saarelle. Laajat vainot kristittyjä kohtaan olivat alkamaisillaan. Keisari Domitianuksen hallinta-aikana kristityt saivat kärsiä paljon myös Vähän-Aasian alueella, johon Johannes kirjoitti Ilmestyskirjan kirjeet seitsemälle seurakunnalle. Ilmestyskirjan sanoma kokonaisuudessaan oli rohkaiseva: Vaikka vainoja ja vaikeuksia tulee, Jeesus ottaa lopulta kuninkuuden käsiinsä ja luo uudet taivaat ja maan, joissa vanhurskaus vallitsee.

Ilmestyskirjan puolivälissä (Ilm. 11.1-14) eteemme piirtyvät mielenkiintoiset tapahtumat ja henkilöt, kun kaksi säkkipukuista todistajaa aloittavat tehtävänsä. Näistä todistajista ja heidän tehtävästään kerrotaan erikoisia asioita, jotka herättävät kysymyksiä. Keitä nämä kaksi säkkipukuista todistajaa ovat? Miksi heillä on säkkipuvut yllään? Mitä tarkoittaa heidän vertaamisensa kahteen öljypuuhun ja lampunjalkaan? Mitä tämä jaejakso meille opettaa?

Todistajien lukumäärä on mielenkiintoinen. Heitä on kaksi. Se on Vanhan testamentin opetuksen mukaan minimimäärä, mitä vaaditaan varteen otettavalta todistamiselta. Kun Jumala lähettää kaksi säkkipukuista todistajaa profetoimaan yhtä aikaa samaan paikkaan, kyse on sanoman vakuuttamisesta – todistajien puhumat asiat ovat Jumalan sanoja ja totta. Kenenkään ei tulisi epäillä sanoman lähdettä, Jumalaa, koska todistajiakin on kaksi.

Kahden todistajan kerrotaan pukeutuneen säkkipukuihin. Johanneksen ajan ihmisille kuva säkkipuvusta oli selkeä. Säkkipuku oli Vanhasta testamentista tuttu asia. VT:n aikana säkkipukuun pukeuduttiin esim. jonkun kuolemaa surressa, äärimmäisen surun aikana, paaston aikana ja parannuksen teon aikana. Säkkipuvun päälle laittaminen ja tuhkan päähän heittäminen oli osoitus pahojen tekojen katumuksesta ja Jumalalta armon pyytämisestä. Kun kaksi Jumalan tehtäväänsä asettamaa todistajaa pukeutuivat säkkipukuun, se oli osoitus ihmiskunnan ja pakanoiden pahuuden suremisesta. Samalla säkkipuvut vahvistivat kahden todistajan sanomaa tulevista tuomioista, jos parannusta ei tehtäisi pian. Säkkipuku kuvaa myös surua, kun pakanat saivat tallata mainittuna 3,5 vuoden aikana Jerusalemin temppelin ulompaa esipihaa.  Jerusalem näyttäisi tuona ajankohtana olevan täynnä pahuutta ja jumalattomuutta pakanoiden siellä olemisen seurauksena. Jakeessa 8 kaupunkia kutsutaan nimillä Sodoma ja Egypti. Näillä nimillä osoitetaan synnillisen elämän yleisyyttä ja verrataan tilaa jopa orjuuteen. Lisäksi tässä kaupungissa oli ristiinnaulittu todistajien Herra. Siten kysymys näyttää olevan nimenomaan Jerusalemista, jossa Jeesus ristiinnaulittiin ja heräsi kuolleista. Säkkipukujen pitämiselle on siis useita syitä. Niistä tärkeimpänä on sanoman esiin tuomisen tehostaminen ja asian vakavuuden ilmi tuominen.

Kahta todistajaa sanotaan jakeessa 4 niiksi kahdeksi öljypuuksi ja lampunjalaksi, jotka seisovat maan Herran edessä. Tämä kuvaus nousee VT:sta Sakariaan kirjasta ja etenkin sen luvusta 4. Sakariaan kirjassa näillä kuvilla puhutaan ylipapista ja juutalaisten paikallisesta johtajasta, Joosuasta ja Serubbaabelista. Öljypuu ja lampunjalat ovat kuvauksia Jumalan Hengen voimasta ja voitelusta. Öljy kuvaa Jumalan valintaa. Öljyllä voideltiin virkoihinsa Jumalan tehtäviinsä asettamat kuninkaat ja ylipapit. Se, mitä kuvaus näiden kahden Ilmestyskirjassa olevan todistajan kohdalla tarkoittaa on tulkittu eri tavoin: 1. Kuvaus tarkoittaa sitä, että toinen todistajista on papillisessa ja toinen kuninkaallisessa tehtävässä. 2. Kuvaus tarkoittaa sitä, että kaksi todistajaa suorittaa tehtävänsä Jumalan Hengen voimassa, voitelussa ja Jumalan antamalla arvovallalla.

Ilmestyskirjan 11. luvussa tekstiyhteys ei anna tukeaan sille, että toinen todistajista olisi kuninkaallisessa ja toinen papillisessa tehtävässä. Sen sijaan heistä puhutaan todistajina, jotka profetoivat (jae 3), ja profeettoina (jakeet 11-12). Sanat ”nämä ovat ne kaksi todistajaa” osoittavat, että Jumala on heidät tarkkaan tähän tehtävään valinnut. He eivät ole ketä tahansa vaan tätä erityistehtävää varten Herransa asettamia. Ihmeet ja voimateot vahvistavat sen, että he ovat Jumalan lähettämiä profeettoja. Todistajat seisovat maan Herran edessä. Tämä ilmaisu kuvaa sitä, että he eivät pelkää ihmisiä vaan he palvelevat ja tottelevat rohkeasti Jumalaansa. Herransa avulla he suorittavat tehtävänsä loppuun saakka.

Kahden todistajan henkilöllisyys on kiinnostanut läpi vuosituhansien kristittyjä. Keitä he siis ovat? Varmaa selkoa asiaan ei ole, mutta erilaisia tulkintoja ja perusteluja on puoleen ja toiseen. Jo alkukirkon aikana kirkkoisä Tertullianus pohti kysymystä kahden todistajan identiteetistä. Hän ehdotti, että he saattaisivat olla Elia ja Henok. Näistä kahdesta Vanhan testamentin henkilöstähän kerrotaan, että he eivät kuolleet fyysistä kuolemaa vaan Jumala tempasi heidät luokseen ylös. Raamattu opettaa, että jokaisen ihmisen osana on kuolla. Siten moni onkin päätynyt arvaamaan, että lopunaikoina Jumala lähettäisi Elian ja Henokin kahtena todistajana Jerusalemiin profetoimaan. Henokista ei kuitenkaan Raamattu missään kohtaa profetoi, että hän tulisi vielä ilmestymään uudelleen maan päällä.

Toinen yleinen veikkaus kahden todistajan henkilöllisyydestä on Mooses ja Elia. Tätä on perusteltu mm. sillä, että kahden todistajan suusta tuleva viholliset tuhoava tuli, veden muuttaminen vereksi ja suuret vitsaukset viittaisivat Mooseksen ja Elian toimintaan. Jotkin juutalaisten tarut myös opettavat, että Mooses ei olisi kuollut, vaikka Mooseksen kirjoissa sanotaan selkeästi Mooseksen kuolleen. Toisen todistajan henkilöllisyyttä profeetta Eliana on myös perusteltu sillä, että VT lupaa Jumalan lopunaikoina lähettävän profeetta Elian. Toisaalta Jeesus itse kertoi, että Johannes Kastaja oli tuo Elian hengessä palvellut Jumalan lähettämä henkilö. Se, että Mooses ja Elia ilmestyivät Jeesuksen kanssa kirkastusvuorella opetuslapsille, on myös ollut yksi peruste, jolla on tuettu ajatusta Mooseksesta ja Eliasta kahtena Ilmestyskirjan todistajana. Raamattu ei kylläkään profetoi, että Mooses ilmestyisi uudelleen. Sen sijaan luvataan, että hänen kaltaisensa profeetta ilmestyy ja hänen sanojaan tulee kuulla ja noudattaa. Tuo sana kuitenkin viittaa Jeesukseen.

Kolmas tulkintavaihtoehto on se, että kertomus kahdesta todistajasta on vertauskuvallinen. Kaksi todistajaa voisi tarkoittaa esim. seurakuntaa ja kristittyjä Jeesuksen todistajina. Tähän tulkintaan on vaikeaa yhdistää se, mitä sanotaan tehtävän ajasta (jae 3), paikasta (jae 8), voimateoista ja vitsauksista (jakeet 5-6) ja heidän ruumiidensa lojumisesta kaduilla määräajan ennen ylösnousemista (jakeet 8-12).

Neljäs tulkintatapa on se, että kertomus on profetiaa tulevista todellisista tapahtumista Jerusalemissa. Jumala nostaa kaksi todistajaa suorittamaan mainitun tehtävän, mutta he eivät ole ketään entisten aikojen ihmisiä vaan tuolloin tulevaisuudessa eläviä henkilöitä. Jos näin on, emme tiedä vielä, keitä he ovat. Sen näyttää vasta tulevaisuus.

Ilmestyskirjan apokalyptisen ja paljon symboliikkaa hyödyntävän kirjallisen tyylin tähden kaikissa kohdin ei ole helppoa tietää, mikä on tarkoitettu kirjaimelliseksi profetiaksi ja mikä on tarkoitettu vertauskuvalliseksi. Koska Johannes näki ilmestyksessä monia hengellisiä ja taivaallisia asioita, hänellä ei aina ollut sanoja kuvaamaan kaikkea näkemäänsä ja kokemaansa. Säkkipukuisista todistajista kertova jaejakso (Ilm. 11:1-13) sen sijaan on kieleltään ja kerronnaltaan monin paikoin konkreettista. Tosin myös kielikuvia ja vertauksia esiintyy tässä jaejaksossa. Silti teksti on selkeää tulevaisuuteen suuntautuvaa profetiaa. Nämä Johanneksen näkemät asiat tulevat tapahtumaan vielä. Jumala tulee nostamaan kaksi todistajaa. Heidän henkilöllisyytensä jää kuitenkin meille vielä arvoitukseksi.

Luku antaa myös kaikkien aikojen kristityille suurta rohkaisua vertauskuvallisesti. Jumala asetti kaksi todistajaa tehtäväänsä ja varjeli heitä tehtävän loppuun saakka. Vaikka peto surmasi heidät marttyyreina, Jumala herätti heidät kuolleista ja nosti ylös taivaaseen. Jumala oli palvelijoidensa kanssa ja vahvisti heidän sanansa voimateoin ja merkein. Tänäänkin Herramme tahtoo rohkaista omiaan rakastamaan ja palvelemaan häntä uskollisesti myös vainojen keskellä. Vaikka joutuisimme kärsimään uskomme ja todistajan tehtävämme tähden, saamme lopulta voiton. Jumala ei hylkää omiaan vaan kääntää kaiken lopulta parhain päin. Ole siis rohkea ja luja. Älä pelkää ihmisiä vaan Jumalaa. Kun seisot Herran edessä, hän antaa sinulle voiman niihin tehtäviin, joihin on sinut asettanut. Saakoon siis Johanneksen näkemä ilmestys ja tulevaisuuden profetia rohkaista myös meitä omilla paikoillamme palvelemaan koko maan Herraa, jolle todellinen kuninkuus kuuluu.

Miksi pitää kärsiä vaivaa kuin sotilas? (2. Tim. 2:3-6)

Oletko joskus ajatellut, millaista olisi olla sotilas? Miltä tuntuisi lähteä sotaan ja jättää kaikki taakseen? Sotaan lähteminen ja omasta mukavasta sekä turvallisesta elämästä luopuminen ei kuulosta kovin hyvältä. Omaisuus, koti, tutut ympäristöt ja rakkaat ihmiset jäisivät taakse. Tulevaisuus olisi epävarma. Milloin tahansa saattaisivat luodit viuhahdella ihan vierestä. Oma elämä olisi vaakalaudalla. Hetki, jolloin katsoisit kuolemaa silmiin, voisi yllättää. Huh. Eipä houkuttelisi sotilaana eläminen oikeassa sodassa.

Paavali kirjoittaa 2. kirjeessään Timoteukselle, että hänen tulisi kärsiä vaivaa niin Kristuksen Jeesuksen hyvä sotilas (2. Tim. 2:3). Miksi apostoli kehottaa seuraajaansa kärsimään vaivaa? Mihin tämä vaivannäkö liittyy? Onko tämä vaivannäkö sen arvoista? Koskeeko kehotus myös meitä nykyajan mukavuuden ja runsauden keskellä eläviä kristittyjä?

Timoteus oli Paavalin nuorempi työtoveri. Hän oli kulkenut Paavalin kanssa seurakunnasta ja paikasta toiseen. Paavali oli uskonut hänelle tärkeitä tehtäviä, jotka edistivät evankeliumin eteenpäin menemistä ja seurakuntien hyvinvointia. Timoteus oli saanut Paavalilta jo yhden kirjeen aiemminkin. Toisessa kirjeessään Paavali rohkaisee ja vahvistaa seuraajaansa ja työnsä jatkajaa. Hän nimittää Timoteusta rakkaaksi pojakseen (2. Tim. 1:2). Kirjeessä onkin läheinen ja rohkaiseva sävy.

Tässä toisessa kirjeessään Paavali jättää Timoteukselle tavallaan hengellisen testamenttinsa. Paavali kirjoitti kirjeen ilmeisesti 60-luvulla jKr. toisen Rooman vankeutensa aikana. Paavali aavisti, että hänen kuolemansa lähestyi pikaisesti. Niinpä hän puhuu oman elämänsä kilpajuoksun päättämisestä ja voittoseppeleen saamisesta (2. Tim. 4:6-8). Hän myös kehottaa Timoteusta tulemaan pikaisesti luokseen (2. Tim. 4:9). Melko pian kirjeen kirjoittamisen jälkeen keisari Nero teloitti Paavalin. Paavali kuoli Roomassa marttyyrina uskonsa tähden. Sitä ennen hän oli ehtinyt istuttaa lukuisia seurakuntia ympäri Välimeren aluetta ja kirjoittaa monia rohkaisevia kirjeitä seurakunnille ja uskoville. Hänen elämänsä ja palvelutyönsä seurauksena evankeliumi levisi laajoille alueille ja lukemattomille ihmisille.

Paavalin elämä oli täynnä vaivannäköä ja kärsimistä Jeesuksen nimen ja evankeliumin levittämisen tähden (2. Kor. 11:23-33). Vastuksista ja vaikeuksista huolimatta hän ei antanut periksi. Hän tahtoi olla hyvä Jeesuksen Kristuksen sotilas, joka antaa koko elämänsä Herransa käyttöön. Sen ansiosta valtava määrä ihmisiä sai oppia tuntemaan Jeesuksen omana Herranaan ja Pelastajanaan. Monet ihmiset pääsivät taivaaseen ja saivat osansa taivaallisesta kirkkaudesta. Paavalin elämä, palvelutyö ja vaivannäkö ei siis mennyt hukkaan. Kun hänen aikansa alkoi loppua, hän halusi siirtää kapulan eteenpäin Timoteukselle. Niinpä hän kehotti Timoteusta kärsimään vaivaa niin kuin Kristuksen Jeesuksen hyvä sotilas.

Vaivannäkö Paavalin kehotuksessa liittyy evankeliumin levittämiseen ja Jumalan valtakunnan edistämiseen maan päällä. Paavali käytti jaejaksossamme (2. Tim. 2:3-6) kolmea antiikin ajan ihmisille tuttua ja yleistä vertauskuvaa: Hän kirjoitti sotilaasta, kilpaurheilijasta ja maamiehestä (eli maanviljelijästä). Hyvistä sotilaista hän toteaa, etteivät he sekaannu jokapäiväisen elatuksen toimiin, sillä tahtovat olla mieliksi sille, joka on heidät pestannut sotilaan tehtävään. Ajanlaskun taitteen Välimeren maailmassa sotilaat olivat usein erittäin antautuneita herroilleen. Useat sotilaat eivät menneet edes naimisiin vaan laittoivat koko elämänsä likoon isäntäänsä palvellakseen. Sotilaan ura vaati siis luopumista monista asioista, ehdoitta antautumista herransa käskyjen täyttämistä varten ja vahvaa sitoutumista. Hyvä sotilas oli valmis kärsimään tehtävänsä vuoksi; jalo sotilas oli valmis jopa kuolemaan herransa tähden.

Toisessa vertauskuvassa Paavali maalaa Timoteuksen eteen kuvan kilpailijasta, joka kilpailee sääntöjen mukaan, voittaa ja saa voittoseppeleen. Tuon ajan suurissa urheilukilpailuissa kilpailevat urheilijat harjoittelivat 10 kuukautta kurinalaisesti ennen kisoja. Kun kisat koittivat, nähtiin, kenellä itsekuri treeneissä oli ollut kestävin. Eniten vaivaa nähneet tietenkin pärjäsivät parhaiten. Vaivannäkö, hikoilu ja jopa kärsiminen jatkuvissa kovissa harjoituksissa palkittiin, kun voittoseppele laskettiin voittajan päähän.

Kolmannessa vertauskuvassa Paavali siirtyy maanviljelysteemaan. Hän valottaa, että maamiehen, joka näkee vaivaa, tulee ensimmäisenä saada osansa sadosta. Seuraavassa jakeessa Paavali kehottaa Timoteusta tarkkaamaan, mitä hän juuri sanoi kirjeessään. Jakeissa 8-13 Paavali avaa lisää aihetta puhumalla Jeesuksesta, evankeliumin palveluksesta, vankeudestaan, päämäärästään ja Jumalan toiminnasta suhteessa toimintaamme. Paavali osoittaa, että kärsiminen ja vaivannäkö evankeliumin levittämisen ja Jumalan valtakunnan tähden kannattaa. Hän osoittaa, ettei mikään muu ole niin arvokasta ja tärkeää kuin se, että saamme elämämme kautta johtaa toisia ihmisiä pelastukseen Jeesuksen yhteydessä.

Vaikka Jumalan valtakunnan työ ja evankeliumin levittäminen ovat monesti vaivannäköä, ne ovat myös kaikkein palkitsevinta, mitä voimme eläessämme tehdä! Vaikka hyvä sotilas näkee vaivaa tärkeän asian vuoksi, voiton ja palkinnon tullessa riemu on ylimmillään: ”Me voitimme! Nyt rauha on tullut.” Vaikka kilpaurheilija hikoilee kuntosalilla kuukausi toisensa jälkeen, voittoseppeleen saadessaan hän huutaa ilosta: ”Kyllä kannatti! Yksikään treeni ei mennyt hukkaan.” Vaikka maamies vietti kesän ihanimmat säät ja parhaat loma-ajat pelloillaan ahkeroiden, sadon ollessa korjattuna hän voi tyytyväisenä sanoa: ”Nyt herkuttelemaan tuoreella sadolla. Kyllä kannatti nähdä vaivaa, nyt on aika nauttia työn hedelmistä.”

Jeesus Kristus kutsuu meitä seuraamaan häntä. Kutsuun kuuluu evankeliumin levittäminen niille, jotka eivät vielä ole sisällä pelastuksessa ja uudessa iankaikkisessa elämässä. Mikä voisikaan tuoda suuremman ilon kuin se, että saa johtaa kadonneen ihmisen Jumalan rakkauden ja pelastuksen luokse? Kun käytämme elämämme Jumalan palvelemiseen, olemme todella siunattuja. Vaikka emme ole fyysisesti sodassa, taistelu ihmisten ikuisuuskohtaloista on todellista. Vaikka emme ole antiikin kilpaurheilijoita, tarvitsemme paljon itsekuria ja kestäväisyyttä voidaksemme tuottaa satoa Jumalan valtakuntaan. Vaikka emme ole maamiehiä, muokkaamme hyvillä teoillamme toisten ihmisten sydämien maaperää otollisemmaksi vastaanottamaan Jumalan rakkauden ja Jeesuksen valmistaman pelastuksen uskon kautta.

Melkein kuulen sieluni ”korvin” Paavalin ja Timoteuksen antavan evankeliumin kapulaa jälleen eteenpäin. Olemmeko valmiita vastaamaan Jeesuksen kutsuun viedä evankeliumi kaikille luoduille aina maanääriin ja lähipiiriimme asti? Jos rakastamme Herraamme Jeesusta, voisimmeko olla niin kuin hyvä soturi, urheilija tai maamies? Voisimmeko hypätä välillä ulos omalta turvalliselta mukavuusvyöhykkeeltämme ja vain mennä ei-uskovien ihmisten luo? Tahdotko kertoa ilosanoman eteenpäin sanoin ja hyvin teoin? Oletko valmis näkemään vaivaa maailmankaikkeuden tärkeimmän asian eteen: Että mahdollisimman moni Jumalalle todella rakas, mutta vielä eksyksissä oleva ihminen, voisi oppia tuntemaan suurimman rakkauden – Jeesuksen Kristuksen. Tahdothan?

No, sitten ei muuta kuin menoksi. Jumala on kanssamme!

Mikä ihmeen karitsa ja maito -juttu? (2. Moos. 34:26)

Mooseksen kirjoissa ainakin kolmessa jakeessa (2. Moos. 23:29; 34:26; 5. Moos. 14:21) kielletään karitsan keittäminen emänsä maidossa. Kielto saattaa tuntua melko käsittämättömältä. Se vaikuttaa nopeasti luettuna myös täysin irralliselta tekstiyhteydestään. Kiellolla on kuitenkin merkitystä. Se oli tärkeä käsky israelilaisille Jumalan kansana. Sen pohjalta juutalaisuuteen on tullut toimintatapa, että maitoa ja lihaa ei nautita yhdessä. Kieltoa on sovellettu juutalaisuudessa alkuperäistä kirjaimellista merkitystä laajemmin. Mistä tässä kiellossa on oikein kysymys? Miksi karitsaa ei saanut käyttää emänsä maidossa? Mistä kielto meille nykyajan kristityille puhuu?

Eikö karitsaa saanut keittää emänsä maidossa, koska siihen saattaisi liittyä epämiellyttäviä tunteita? Ajatella nyt, että suloinen pieni karitsa olisi teurastettu ruoaksi ja että se vielä keitettäisiin emänsä maidossa. Emähän on karitsan kohdussaan kantanut ja vaivalla synnyttänyt. Kun miettii, kuinka hellästi emot pitävät huolta pienistä poikasistaan, ajatus karitsan keittämisestä emänsä maidossa tuntuu vastenmieliseltä. Halusiko Jumala, että kansalle ei tule tällaisia mielleyhtymiä? Tuskinpa tässä on siitä pohjimmiltaan kyse. Jos kysymys olisi ensisijaisesti tästä, kielto ei varmasti sijaitsisi niin tärkeässä kohdassa Mooseksen kirjojen tekstiä. Kiellossa on pohjimmiltaan kyse jostain ihan muusta kuin tällaisista tunteista ja ajatuksista.

Onko kiellossa kyse terveydellisistä ja ravitsemuksellisista asioista? Itse en tykkää maidon mausta, joten kielto maidon ja lihan sotkemisesta keskenään ei minua haittaa. Liha kyllä minullekin maistuu. J Maidon ja lihan yhdistämisestä on esitetty mm. seuraavia teorioita: 1. Molemmissa on jodia ja yhdessä nautittuna niiden jodipitoisuus voi tulla turhan suureksi. 2. Maidossa keitetystä karitsan lihasta tulee liimamaista ja huonosti sulavaa. Pyrkikö Jumala siis kiellolla varjelemaan kansaansa liian suurilta jodipitoisuuksilta ja jopa mahdollisilta ruokamyrkytyksiltä? Halusiko Jumala estää lihan huonosti sulamisen kansansa ruokataukojen jälkeen? Siitäkö tässä on kyse? Jumalamme kyllä välittää meistä ja arkielämän asioistamme. Hän pitää meistä huolta; hän ohjaa, johtaa ja auttaa meitä arkisissa tilanteissamme. Silti en usko kiellon todellisen tarkoituksen liittyneen kovin vahvasti näihinkään asioihin. Toki ne saattoivat olla osasyynä siihen, että Jumala antoi tämän kiellon kansalleen. Kuitenkin kiellon syvempi ja tärkeämpi merkitys on mielestäni toisaalla.

2. Moos. 23:19:n konteksti eli tekstin asiayhteys liittyy tilanteisiin, joissa Jumala teki Israelin kansan kanssa liiton Mooseksen välityksellä. Luvuissa 20-24 on puhe kahdesta Jumalan ilmestymisestä vuorella, jossa Mooses sai Jumalalta 10 käskyn lain ja paljon muita liittoon kuuluvia lakeja. Israelin ja Jumalan välisessä liitossa sapatti, seitsemäs vuosi, kolme vuotuista juhlaa ja uhrit olivat tärkeitä. Juuri niistä on puhe kieltoa edeltävissä ja sen jälkeisissä jakeissa. Kiellon jälkeen jakeissa 20-33 (koko loppuluvussa) varoitetaan luvatun maan entisten kansojen epäjumalien palvelemisesta ja osoitetaan Israelin Jumalan palvelemiseen ja lain noudattamiseen liittyviä siunauksia. Luku 24 jatkaa kertomusta Jumalan ja kansan välisen liiton tekemisestä.

2. Moos. 34:26:n konteksti liittyy myös samoihin tilanteisiin ja liiton ehtoihin kuin edellinenkin jae 2. Moos. 23:19. Tässäkin jaetta edeltävät ja seuraavat varoitukset vieraiden kansojen epäjumalien palvelemisesta sekä käskyt viettää kolmea vuotuista juhlaa ja uhrata Jumalan temppeliin parhain osa maan ensihedelmistä. Seuraava luku puhuu myös sapatista. Jälleen kerran kielto keittää karitsa emänsä maidossa sijaitsee siis äärimmäisen keskeisten tekstien ytimessä. Jostain syystä kielto vaikutti olevan erittäin merkityksellinen tuon ajan israelilaisille. Jumala ei säätänyt mitään turhia ja tyhmiä lakeja kansansa kulinaristien harmiksi. Jumalalla oli selkeät syyt kieltää karitsan keittäminen emänsä maidossa: perustelut, joilla oli suuri merkitys Jumalan ja kansan väliselle liitto- ja rakkaussuhteelle.

5. Moos. 14:21:tä edeltävät luvut 12-13 puhuvat uhraamisesta Jumalalle, teurastuksesta ja verestä, epäjumalien palvelemisen varoituksista, vääristä profeetoista ja Herrasta luopuneista kaupungeista. Luvun 14 alkupuolella kielletään pakanakansojen iljettävät surumerkit, tehdään ero saastaisten ja puhtaiden eläinten välille ja kerrotaan, että saastaisten eläinten lihaa ei saada syödä, mutta sen saa antaa tai myydä vierasmaalaiselle. Heti sen jälkeen kielletään karitsan keittäminen emänsä maidossa. Kieltoa seuraavat välittömästi kehotukset uhrata Jumalalle sadosta kymmenykset ja iloita yhdessä perheen kanssa Jumalan edessä uhrit uhrattuaan Herralle. Jälleen näemme, että kielto sijaitsee asiayhteydessä, jossa on veitsen terällä se, että kansan tulee palvella ja rakastaa Herraa, Jumalaa, ja pysyä erossa epäjumalista ja niiden palvelemisesta.

Kun Jumala vei omansa valitun kansansa, Israelin, pois Egyptin orjuudesta, Kanaanin maassa (luvatussa maassa) eli vieraita pakanakansoja, joilla oli paljon epäjumalia. He palvelivat epäjumaliaan tavoilla, joista Jumala kansaansa varoitti useasti. Jumalan ja Israelin kansan välisen liiton ehdot ja monet liittoon kuuluvat lait kieltävät epäjumalien palvelemisen ja tavat, jotka liittyivät pakanakansojen epäjumalanpalvelukseen. Tuohon aikaan karitsan keittäminen emänsä maidossa oli vierailla kansoilla osa epäjumalanpalvelusta. Se oli riitti, jolla mm. pyrittiin saavuttamaan hyvä hedelmällisyys. Joillakuilla vierailla kansoilla se oli myös suurta herkkua. Epäjumalanpalvelus oli suurena vaarana Israelin kansalle. Jumala joutui varoittamaan kansaansa epäjumalista ja niiden palvelemisesta kerta toisensa jälkeen.

Jo Egyptissä israelilaiset olivat nähneet jatkuvasti epäjumalien palvelemista ja siihen liittyviä rituaaleja. Kun Jumala valitsi israelilaiset omaisuuskansakseen, hän tahtoi valloittaa heidän sydämensä kokonaan. Jumala oli, on ja tulee aina olemaan todellinen rakkaus. Hän kaipaa ja rakastaa ihmisiä mustasukkaisen kiihkeästi. Hän tahtoo antaa meille rakkautensa – ja antaakin! Hän on ensin rakastanut meitä. Siinä on rakkaus. Ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan hän ensin meitä. Jumala teki aloitteet. Me vastasimme. Jumala kutsui suuressa armossaan ja rakkaudessaan Israelin omaksi kansakseen. Jumala tahtoi, että heistä tulisi hänen kansansa, joka palvelisi ja rakastaisi vain Herraa Jumalaansa, joka oli heidät pelastanut Egyptin orjuudesta. Jumala teki suuret ja voimalliset pelastusteot ja ihmeet, että kansa sai vapauden. Jumala johti kansan luvattuun maahan, joka tulvi maitoa ja hunajaa.

Luvatusta maasta vieraat kansat joutuivat väistymään epäjumalanpalveluksensa ja syntiensä tähden. Jumala halusi antaa israelilaisten asua rauhassa ja turvassa uudessa luvatussa maassaan. Jumala tahtoi osoittaa uskollisuuttaan ja rakkauttaan kansalleen siunaamalla sitä. Näin oli tärkeää, etteivät israelilaiset alkaisi palvella epäjumalia uudelleen. Heidän sydämen rakkautensa tuli olla vain ainoassa ja todellisessa Jumalassa, joka oli luonut taivaan ja maan. Koska karitsan keittämisellä emänsä maidossa vieraat kansat palvoivat epäjumaliaan ja yrittivät ostaa heiltä siunauksia ja hedelmällisyyttä (karitsan keittäminen emänsä maidossa oli siis tavallaan uhri epäjumalille), tuo tapa tuli kieltää Herran kansalta. Jos israelilaiset olisivat alkaneet keittelemään karitsoja emänsä maidossa, se olisi muistuttanut heitä vieraiden kansojen epäjumalista ja kääntänyt Jumalan kansan sydämet epäjumalien puoleen. Näin juuri kävikin monesti Israelin kansan vaiheissa luvatussa maassa. Siltä Jumala olisi halunnut heidät varjella.

Jumala ei koskaan kiellä meiltä mitään hyvää – hän varjelee meitä. Hän kieltää meiltä asiat, jotka vievät meitä väärään suuntaan ja jotka rikkovat meitä ja suhdettamme Jumalaan ja toisiin ihmisiin. Kielto keittää karitsa emänsä maidossa liittyi ensisijaisesti siihen, että kansa rakastaisi ja palvoisi vain Jumalaansa. Kiellon tarkoitus oli se, että kansa turvautuisi Herraan Jumalaansa ja etsisi siunauksia hänen läsnäolostaan. Vain yhteys ja rakkaus todelliseen Jumalaan tuovat ilon, rauhan, elämän ja siunaukset meille.  Meidän ei tarvitse kääntyä toiveissamme ja tarpeissamme epäjumalien puoleen. Jumala vain odottaa, että etsimme häntä ja odotamme häntä. Hän rakastaa meitä ja tahtoo olla kanssamme. Hän pitää meistä ja kaikista tarpeistamme huolen. Rakentakaamme elämämme hänen varaansa. Hän on uskollinen ja luotettava Jumala.

Vaikka kielto keittää karitsa emänsä maidossa on lähinnä juutalaisia koskevaa Mooseksen kirjojen lakia, sen sanoma ja merkitys on ajankohtainen myös meille. Olkoon rakkautemme ja turvamme vain Herrassa, Jumalassamme. Kun hän on kanssamme, emme tarvitse mitään keinotekoisia tämän maailman epäjumalia. Niistä ei ole meille apua. Kaikki hyvä tulee vain ja ainoastaan meidän Jumalaltamme, joka luonut taivaan ja maan. Olkoon Herra Jeesus Kristus jakamattoman sydämemme suurin rakkaus nyt ja aina! Jumala pitää lopusta huolen.

Tekeekö Jumala muka myös pahaa? (Job 2:7-10)

Jobin kirja on mielenkiintoinen kirja monelta näkökulmalta katsottuna. Kirjan ydinkysymys on kärsimyksen ongelma – varsinkin ”nuhteettoman” ihmisen kärsimykset. Kirja on runollista kieltä ja myös siten kiehtovaa sekä mukaansatempaavaa luettavaa. Jobin kirjan erikoisuus on eri henkilöiden puheenvuorot. Kirjassa puhuvat Jumala, paholainen, Jobin palvelijat, Jobin vaimo, Job, Jobin ystävät Elifas, Bildad ja Soofar sekä nuori Elihu. Kirjasta erityisen kiinnostavan tekee kirjan loppuluvuissa oleva Jumalan kommentti: Job on puhunut oikein Jumalasta ja hänen kolme ystäväänsä eivät ole! Voimmeko siis luottaa Jobin kirjassa kaikkeen Jumalan sanana ja totuutena? Jobin omissa puheissakin paikoitellen mietityttää, että meniköhän se asia nyt ihan näinkään. Jobin kirja on opettavainen kirja, joka pakottaa sen lukijansa mietiskelemään ja rukoilemaan Jumalan edessä, miten asiat ovat. Kirja opettaa meille paljon totuuksia ja viisauksia, joiden ymmärtäminen on aarteitakin arvokkaampaa. Jobin kirja kuuluukin nimenomaan Raamatussa esiintyvään kirjallisuuden lajiin: viisauskirjallisuuteen. Jobin kirja on kokonaisuutena erittäin hyvää ja mielenkiintoista luettavaa. Kannattaa lukea se kokonaan.

Tämän päivän pulmajakeina ovat Jobin kirjan toisen luvun jakeet 7-10 ja niistä ennen kaikkea 10. jae. Job sanoo siinä vaimolleen seuraavasti: ”Sinä puhut kuin mikäkin hupsu nainen. Otammehan vastaan Jumalalta hyvää, emmekö ottaisi vastaan myös pahaa?” Pulmajakeen kysymyksemme tänään ovatkin seuraavat: Tekeekö Jumala muka myös pahaa? Onko tämä jae ristiriidassa Raamatun muun ilmoituksen kanssa, että Jumalassa on vain valoa, hyvyyttä ja rakkautta? Miten meidän Jumalamme muka voisi tehdä mitään pahaa meille tai antaa meille hyvän lisäksi jotain, mikä on pahaa?

Job oli alussa rikas mies, jolla oli paljon omaisuutta, palvelijoita ja ystäviä. Hänellä oli myös oma rakas perhe. Kaiken tuon keskellä hän eli nuhteettomasti ja tahtoi tehdä kaikessa Jumalan tahdon. Kuitenkin vastoin tuon ajan yleistä uskomusta (Jos elät oikein, Jumala siunaa sinua menestyksellä; Jos elät väärin, Jumala rankaisee sinua kärsimyksillä.) Job menetti yllättäen omaisuutensa, ystävänsä, suuren osan perheestään ja terveytensä. Tilanteen taustalla oli asia, josta Job itse ei koskaan saanut tietää mitään. Taivaassa Jumala ja paholainen olivat käyneet keskusteluja. Paholainen oli haastanut Jumalan sallimaan vaikeuksia ja kärsimyksiä Jobin elämään, että Job hylkäisi nuhteettomuuden ja Jumalan. Jumala tunsi Jobin ja tiesi, ettei Job luopuisi hänestä. Niinpä Jumala salli sen, että vihollinen tuli tuhoamaan Jobin omaisuutta, ystävyyssuhteita, perhettä ja Jobin terveyttä. Kaiken tämän keskellä Job ei hylännyt Jumalaa vaan pani edelleen luottamuksensa ja toivonsa Jumalaan, omaan lunastajaansa. Job tiesi, että Jumala ei hylkää häntä.

Jobin kolme ystävää tulivat lohduttamaan Jobia. Järkytys heidän nähtyään Jobin kärsimykset oli niin suuri, että olivat viikon ajan vain hiljaa eivätkä puhuneet mitään. Sen jälkeen Job alkoi valittaa tilanteestaan, mihin ystävät alkoivat vastailla. Muodostui monien ojennus-, syyte-, valitus- ja puolustuspuheiden kierre. Lopulta Jobin ystävät olivat varmoja, että Job oli syyllistynyt rikkomuksiin ja synteihin. He ajattelivat, että Jumala rankaisi nyt Jobia hänen synneistään, joita he olettivat Jobin vähintäänkin salassa tehneen. Panokset ja tuomitsevat äänet vain koventuivat kierros kierrokselta. Niillä, joilla menee hyvin, on helppoa tuomita niitä, jotka ovat kärsimysten ja vaikeuksien keskellä. Kaikki kärsimykset eivät kuitenkaan ole suoraan synnin seurausta. Pohjimmiltaan kaikki kärsimys, vaikeudet ja ongelmat ovat ensimmäisen syntiinlankeemuksen ja maailman kirotuksi tulemisen seurausta. Yksittäisen ihmisyksilön elämässä meillä ei kuitenkaan ole mitään oikeuksia ja valtuuksia mennä tuomitsemaan. Emme ole toistemme tuomareita – vain Jumala on. Emme tiedä useinkaan, mistä kärsimykset johtuvat. Niillä voi olla hyvin monenlaisia syitä, joista vain pieneen murto-osaan voimme ihmisinä itse vaikuttaa. Oppikaamme Jobin kirjasta se, ettemme tuomitse niitä veljiämme ja sisariamme, joilla on vaikeaa. Olemme itsekin syntisiä ja epäonnistuneita yhtä lailla. Olkaamme sen sijaan lohduttamassa ja tukemassa heitä aidosti rakkaudellisella läsnäolollamme ja esirukouksillamme.

Lopulta Jobin ystävät ja nuori Elihu turhautuivat. He häipyivät ja jättivät Jobin yksin rauhaan. Silloin alkoi tapahtua. Jumala vastasi Jobin tuskanhuutoihin ja anomuksiin. Jumala ilmestyi Jobille ja avasi hänen ymmärrystään näkemään, kuinka valtava, viisas, mahtava ja kaikkivaltias Jumala on. Job ymmärsi, että oli puhunut tuskansa takia ajattelemattomasti. Job nöyrtyi Herran edessä sen lisäksi, että oli säilyttänyt toivonsa Jumalassa ja nuhteettomuutensa. Jumala ei vastannut Jobille, miksi kaikki paha oli kohdannut Jobia ja hänen läheisiään. Kysymys jäi ilmaan. Sen sijaan Jumala osoitti Jobille omaa suuruuttaan ja sitä, kuinka hän tietää kaiken meitä ihmisiä laajemmin, syvemmin ja paremmin. Jumalan tiet ovat paljon korkeammalla kuin meidän ihmisten. Emme aina ymmärrä Jumalaa ja hänen toimintaansa, mutta voimme aina ja kaikissa tilanteissa laittaa toivomme Jumalaamme niin kuin Job teki.

Jumalassa ei Raamatun mukaan ole mitään pimeyden häivää vaan valoa, rakkautta, hyvyyttä, armoa, pyhyyttä, uskollisuutta ja oikeudenmukaisuutta. Jumalassa ei ole mitään epätäydellistä, pimeää tai pahaa. Jumala ei kiusaa ketään. Jumala ei tee pahaa kenellekään. Jumala ei koskaan osoittaudu epäluotettavaksi tai epävakaaksi. Jumala ei ole tänään rakkaudellinen ja armollinen ja huomenna meille pahaa tekevä. Se on täysin totuuden vastainen käsitys Jumalasta. Miksi sitten Job sanoo, että meidän tulee ottaa Jumalalta vastaan myös paha?

Job ei tiennyt paholaisen ja Jumalan välisestä keskustelusta (Jobin kirjan kehyskertomuksesta). Niinpä Job valittaakin ajoittain, kuinka Jumalan käsi häntä kurittaa ja lyö tuskia häneen. Näinhän asia ei todellisuudessa ollut. Jumala oli kaikkivaltiaana sallinut paholaisen tehdä tuhoaan – mutta rajoitetusti. Jumala ei ole ikinä tahtonut, että ihmisinä joutuisimme kärsimään. Jumala ei tahtonut meille sairauksia ja vaikeuksia. Jumala ei tahtonut mitään pahaa meille, eikä tahdo nyt eikä koskaan tulevaisuudessakaan. Synti ja sen hirvittävät seuraukset olivat meidän ihmistemme valinta: me lankesimme syntiin ja käänsimme selän Jumalan tahdolle. Sen seurauksena paholainen sai oikeudet tehdä tuhojaan meissä ihmisissä ja tässä maailmassa. Jumalalla on silti edelleen kaikki valta ja voima taivaassa ja maan päällä. Paholaisen valta on Jumalan rajoittamaa. Paholainen ei voi koskaan tuhota meitä Jumalan lapsia, seurakuntaa ja Israelia, koska Jumala on kanssamme.

Kärsimykset olivat siis paholaisen työtä Jobin elämässä. Korkeintaan voimme sanoa, että ne olivat Jumalan sallimusta. Jumalan tahto kärsimys ei silti ole ollut eikä ole. Jumala kuitenkin voimassaan ja valtiudessaan on voimallinen kääntämään jopa kärsimyksemme Jumalan valtakunnan ja meidän voitoksemme. Job ei kääntänyt selkäänsä Jumalalle kärsimysten keskelläkään. Jobin luottamus Jumalaan vain kasvoi. Job oppi myös tuntemaan Jumalan suuruutta, kaikkivaltiutta ja viisautta enemmän kuin koskaan aiemmin. Kaiken kautta Jumala tuli Jobille yhä rakkaammaksi ja läheisemmäksi. Lisäksi Job sai omaisuutensa, ystävänsä ja perheensä moninkertaisena takaisin. Hän myös parantui ja eli vielä pitkän elämän onnellisina. Jumala käänsi lopulta kaiken parhain päin. Jumala osoitti siis uskollisuutensa ja rakkautensa ja tuli kaikessa ylistetyksi.

Jobin sanat kirjan toisen luvun jakeessa 10 on ymmärrettävä vajavaisesti asioita ymmärtävän, mutta Jumalaan luottavan, ihmisen sanoiksi. Näkökulma on ihmisen, joka ei tiedä kärsimysten perimmäistä syytä. Jobin sanoista opimme sen, että Jumala on kaikissa olosuhteissa luottamuksemme arvoinen. Job sanookin toisaalla kirjassaan myös seuraavat kaksi tärkeää lausetta: ”Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi.” ja ”Minä tiedän lunastajani elävän, hän sanoo viimeisen sanan multien päällä.” Olkoon meilläkin se mieli, että laitamme aina toivomme ja luottamuksemme Jumalaan kaikissa tilanteissa. Jumala on hyvä meille. Siihen voimme aina luottaa, vaikka elämä välillä meitä kolhiikin. Tulkoon Herramme meille aina vain läheisemmäksi ja rakkaammaksi kuten Jobillekin kävi. Kiitos Jumala rakkaudestasi ja hyvyydestäsi. Kiitos Jeesus, kuinka voit aina kaiken kääntää parhaaksemme. Rakastamme sinua Herramme.

Penseä vai haalea uskova? (Ilm. 3:14-22)

Tällä kertaa on käsittelyssä kohta, joka on kenties yksi yleisimmin väärinymmärrettyjä Raamatussa. Se on osa Kristuksen kirjettä Laodikean seurakunnalle Ilmestyskirjassa.

Ilm. 3:15-16

15 "Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä kuuma. Kunpa olisitkin joko kylmä tai kuuma! 

16 Mutta sinä olet haalea, et kuuma etkä kylmä, ja siksi minä oksennan sinut suustani. (KR 92)

Jakeet tulkitaan usein niin, että kuuma tarkoittaa uskovaa, kylmä ei-uskovaa ja haalea uskovaa, jonka uskosta on tullut jollain lailla laimeaa. Tätä tulkintaa on tukenut vanha käännös, jossa käytetään sanoja kylmä, palava ja penseä.

Lähdetään purkamaan tilannetta käsittelemällä koko Laodikean seurakunnalle osoitettu kirje.

Kosminen konflikti Ilmestyskirjassa

Ilmestyskirja on meille tuttu, Raamatun viimeinen kirja. Sen sisältönä on näky eli ilmestys, jonka sai Johannes. Ilmestys käsittelee sitä kosmista konfliktia, joka on meneillään jatkuvasti ja jossa seurakuntakin on osallisena. Fantasiaelokuvista meille ovat tuttuja mielikuvitukselliset kosmiset konfliktit. Voimme kuitenkin unohtaa Star Warsin, Star Trekin ja kumppanit. Todellinen konflikti on se mitä tapahtuu Jumalan ja Saatanan välillä. Samalla tavalla kuin leffat, tämäkin tarina on jo kirjoitettu valmiiksi. Lukemalla Raamattua voimme tietää, miten se tulee loppumaan.

Ilmestyskirja käsittelee suurimmaksi osaksi maailman viimeisiä aikoja, jolloin Jeesus tulee takaisin ja paha saa palkkansa. Emme voi tietää, miten lähellä tämä aika on. Ilmestyskirja on meille kuitenkin tärkeä muutenkin, kuin tietolähteenä viimeisistä ajoista. Ilmestyskirjan yhtenä tarkoituksena on varoittaa seurakuntaa ja vahvistaa sitä pysymään puhtaana jatkuvasti vellovan kosmisen konfliktin keskellä, vastustamaan synnin, rikkauden ja ympäristön hyväksynnän houkutusta ja omasta sisimmästämme nousevia vääriä toimintatapoja.

Ilmestyskirjan alussa on seitsemän puhetta, jotka ovat osoitettu seitsemälle seurakunnalle. Seitsemän on täydellisyyden luku, jota käytetään tässä todennäköisesti symbolisesti. Kyseessä lienee vertauskuva kaikista seurakunnista, ei tietyt maantieteellisiset seurakunnat. Kirjeissä käsitellään erilaisia ominaisuuksia, joita seurakunnilla voi olla. Annetaan hyvää palautetta hyvistä ominaisuuksista ja huonojen ominaisuuksien kohdalla kutsutaan muutokseen. Kirjeissä on myös lupauksia siitä, millainen palkinto on luvassa niille, jotka pysyvät uskollisina Jumalalle ja hänen sanalleen. Nämä puheet seurakunnille antaa itse Jeesus, joka ilmestyi Johannekselle.

Ilm. 3:14-22

Kirje Laodikean seurakunnalle

14 "Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita: "Näin sanoo Aamen, uskollinen ja luotettava todistaja, Jumalan luomakunnan alku:

15 "Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä kuuma. Kunpa olisitkin joko kylmä tai kuuma! 

16 Mutta sinä olet haalea, et kuuma etkä kylmä, ja siksi minä oksennan sinut suustani.

17 "Sinä kerskut, että olet rikas, entistäkin varakkaampi, etkä tarvitse enää mitään. Et tajua, mikä todella olet: surkea ja säälittävä, köyhä, sokea ja alaston.

18 Annan sinulle neuvon: osta minulta tulessa puhdistettua kultaa, niin tulet rikkaaksi, osta valkoiset vaatteet ja pue ne yllesi, niin häpeällinen alastomuutesi peittyy, osta silmävoidetta ja voitele silmäsi, niin näet.

19 Jokaista, jota rakastan, minä nuhtelen ja kuritan. Tee siis parannus, luovu penseydestäsi!

20 Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.

21 "Sen, joka voittaa, minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niin kuin minäkin olen voittoni jälkeen asettunut Isäni kanssa hänen valtaistuimelleen.

22 "Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille."

(KR 92)

Laodikean ongelma

14 "Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita: "Näin sanoo Aamen, uskollinen ja luotettava todistaja, Jumalan luomakunnan alku

Jokainen kirje on osoitettu seurakunnan enkelille. Onko kyseessä kirjaimellinen enkeli? Kyseessä saattaa olla vertauskuva itse seurakunnasta. Joka tapauksessa teksti on tarkoitettu uskoville. Muistetaan, että seurakunnat kuvaavat kaikkia seurakuntia, ja sitä kautta uskovia, ja erilaisia asioita, joita uskonelämässä voi olla. Voimme siis ajatella, että tämä sana on myös meille.

Aamen tarkoittaa Jeesusta. Jumalan luomakunnan alusta puhuminen ei tarkoita sitä, että Jeesus olisi luotu, vaan sitä, että Jeesus oli mukana maailman luomisessa heti alusta pitäen (1.Joh.1:2).

15 "Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä kuuma. Kunpa olisitkin joko kylmä tai kuuma! 

16 Mutta sinä olet haalea, et kuuma etkä kylmä, ja siksi minä oksennan sinut suustani. (KR 92)

15 Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava; oi, jospa olisit kylmä tai palava!

16 Mutta nyt, koska olet penseä, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos. (KR 33)

Traditionaalinen tulkinta tähän kohtaan kuuluu siis, että on parempi olla eikkari kuin uskova, jonka usko on laimeaa. Ajatus kuulostaa ainakin allekirjoittaneen mielestä melkoisen epäloogiselta.

Raamattua lukiessa on välillä ratkaisevan tärkeää tietää jotain historiallisista taustoista. Elämme nyt täysin eri ajassa emmekä tiedä kaikkea, mitä antiikin ihmiset tiesivät. Raamattua lukiessa on tärkeää pyrkiä selvittämään, mikä on ollut alkuperäinen merkitys alkuperäisille vastaanottajille. Tästä tulee merkitys myös meille nykyisille vastaanottajille.

Seitsemän kaupunkia, joiden seurakunnille Ilmestyskirjan kirjeet on osoitettu, olivat seitsemän todellista antiikin kaupunkia! Nämä kaupungit olivat tunnettuja tietyistä erityispiirteistään. Näistä otetaan vertauskuvia Ilmestyskirjaan kuvaamaan mahdollisia ongelmia seurakunnassa. Antiikin ajan ihmiset tiesivät näiden kaupunkien maineen. Meidän yleistietoomme nämä asiat eivät kuulu, mikä vaikeuttaa ymmärtämistä.

Raamatun kääntäminenkään ei ole kovin helppoa, koska monilla sanoilla voidaan tulkita olevan eri vivahteita. Kun alkuperäinen asiayhteys ei ole enää muistissa, voi käännöksiin pujahtaa sellainen versio, joka vaikeuttaa entisestään alkuperäisen merkityksen ymmärtämistä. Vaikuttaa siltä, että vanhan käännöksen kohdalla näin on päässyt käymään tässä tapauksessa.

Uuden käännöksen termit kylmä, kuuma ja haalea lienevät yksinkertaisin ja samalla paras käännös sanoista. Tämä käännöstapa löytyy myös monista englanninkielisistä Raamatuista.

Tässä nimittäin puhutaan vedestä.

Laodikean kapungilla ei ollut omaa vesilähdettä. Vesi johdettiin akveduktilla kuuden mailin päässä olleilta kuumilta lähteiltä. Kun vesi ennätti Laodikeaan, se oli haaleaa. Haalea vesi oli rasittavaa, koska se ei sellaisena kelvannut oikein mihinkään. Se ei ollut tarpeeksi lämmintä kylpyyn, eikä sitä ollut hyvä juoda. Haaleassahan bakteeritkin lisääntyvät. Vesi oli siis sellaisenaan käyttäkelvotonta.

Niinpä tämä kohta kuvaa sitä, että Laodikean seurakunta oli hyödytön. Se ei pystynyt olemaan käyttökelpoinen Jumalan käytössä.

Miksi se oli hyödytön? Mennään eteenpäin.

17 "Sinä kerskut, että olet rikas, entistäkin varakkaampi, etkä tarvitse enää mitään. Et tajua, mikä todella olet: surkea ja säälittävä, köyhä, sokea ja alaston.

Tässä käytetään taas vertauskuvana todellista Laodikean kaupunkia antiikin aikana. Se oli rikas kaupunki, kauppakeskus, tunnettu muun muassa tekstiileistään ja lääkkeistään. Siksi kaupunkilaiset olivat ylpeitä ja itseriittoisia. Tämä näkyy konkreettisesti siinä, että heidän tiedetään vuoden 60 jKr. maanjäristyksessä kieltäytyneen ottamasta vastaan keisarilta hätäapua.

Tässä raamatunkohdassa on siis kyse itseriittoisuudesta. Siitä, että luulee olevansa jostain syystä riittävä niin, ettei tarvitse apua Jumalalta. Tämä voi olla tiedostamatonta. Se voi myös liittyä tiettyihin alueisiin elämässä samalla kun toisten alueiden suhteen tiedostamme riippuvuutemme.

Tämä itseriittoisuus aiheuttaa hengellistä köyhyyttä. Vaikka ihminen ehkä pärjääkin hyvin elämässä, niin hengellisesti hän voi olla köyhä. Hänellä ei ole sitä mitä Jumala antaa, koska hän ei pyydä. Hän ajattelee, ettei tarvitse mitään. Sen takia se on käyttökelvoton Jumalan näkökulmasta. Hän ei ole hyödyllinen Jumalan työssä.

Mikä neuvoksi?

18 Annan sinulle neuvon: osta minulta tulessa puhdistettua kultaa, niin tulet rikkaaksi, osta valkoiset vaatteet ja pue ne yllesi, niin häpeällinen alastomuutesi peittyy, osta silmävoidetta ja voitele silmäsi, niin näet.

Tästä jakeessa löytyy kehotus, joka saattaa tuntua paradoksaaliselta verrattuna edellä todettuun. Miten laodikealaisia voidaan kehottaa ostamaan, kun heidän on juuri todettu olevan köyhiä ja kurjia, vailla hengellistä rikkautta? Tästä onkin löydettävissä hieno ja tärkeä ajatus: Jeesukselta saa ostaa ilmaiseksi! Siis ilmaiseksi meille. Jeesukselle itselleen tämä ei ollut ilmaista. Hän maksoi hinnan ristillä.

Kyse on armosta, joka kuuluu meille Jeesuksen ristintyön kautta. Hengellistä hyvää saa Jeesukselta ilmaiseksi se, joka pyytää häneltä, eikä jää itseriittoiseksi.

Laodikean kaupunki oli siis tunnettu erilaisista tavaroista, joita myytiin siellä. Tärkeimpiä ovat kuitenkin ne aarteet, joita saa Jeesukselta. Tulessa puhdistettu kulta voi viitata moneen asiaan, kuten armolahjoihin. Kyseessä on jotakin todella arvokasta. Valkeat vaatteet viittaa puhtauteen, syntien anteeksi saamiseen. Silmävoide viitannee näkemiseen. Tarvitsemme Jumalalta kykyä nähdä asiat hänen silmillään. Muuten emme voi nähdä ja ymmärtää hengellisiä asioita.

Kun ostamme Jeesukselta tätä hengellistä rikkautta, olemme hyödyllisiä hänen työssään! Itsessämme meillä ei ole mitään.

19 Jokaista, jota rakastan, minä nuhtelen ja kuritan. Tee siis parannus, luovu penseydestäsi! (KR 92)

19 Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus. (KR 33)

Laodikealaisilla ei ole kaikki mennyt putkeen, mutta Jumala rakastaa silti! Nuhtelu ja ohjaus merkitseekin rakkautta. Maallisetkin vanhemmat haluavat estää lapsen joutumisen onnettomuuteen ohjaamalla tätä.

Uudessa käännöksessä on tähän kohtaan eksynyt sana penseys kaikuna vanhan käännöksen ajattelutavasta. Tämä on hieman valitettavaa. Alkutekstissä ei penseys-sanaa ole tässä kohtaa lainkaan, vaan siinä puhutaan ahkeroimisesta. Missään muussa käännöksessä, joita katsoin, ei tästä kohdasta löydy penseys-termiä.

20 Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.

Sitten on lupauksia siitä, mitä saavat palkaksi ne, jotka noudattavat ohjeita ja pysyvät uskollisina Jumalalle. Aterioiminen on merkki ystävyydestä, erittäin läheisestä yhteydestä. Ehkä tämä voi olla jopa kuva juhlasta taivaassa.

21 "Sen, joka voittaa, minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niin kuin minäkin olen voittoni jälkeen asettunut Isäni kanssa hänen valtaistuimelleen.

Jeesus antaa toisen lupauksen uskollisille. Tämä tarkoittanee, että Jeesus jakaa jollain lailla auktoriteettiaan uskovien kanssa tulevana aikana, tultuaan takaisin maan päälle.


 Yhteenveto

Laodikean seurakunta kuvaa siis uskovia, jotka ovat Jumalan työssä käyttökelvottomia.

Hyödyttömyys johtuu siitä, että he ovat itseriittoisia. He ajattelevat, että heillä on tarpeeksi kaikkea ja että he pärjäävät itse. Sen takia he ovat hengellisesti köyhiä. Heillä ei ole Jumalan antamaa hengellistä rikkautta, jonka avulla he voisivat tehdä työtä Jumalalle.

Jeesus kehottaa heitä tunnustamaan, etteivät he pärjää itse ja ostamaan ilmaiseksi häneltä hengellistä rikkautta, kuten puhtautta ja kykyä nähdä asiat sekä hengellisiä lahjoja, joiden avulla voi palvella ja olla hyödyksi Jumalan valtakunnassa.

Vaikka sanat voivat kuulostaa ankarilta, Jeesus sanoo ne, koska hän rakastaa.

Palkaksi luvataan ystävyyttä ja läheistä yhteyttä Jeesuksen kanssa, tässä elämässä ja erityisesti sen jälkeen. Viitataan myös mahdollisesti hallitsemiseen Jeesuksen kanssa jollakin tavalla tulevana aikana.

Kuoliko Jeesus vain joidenkin puolesta?

Pääsiäisviikolla on luonnollista pohtia pelastusta ja sen kattavuutta. Pääsiäisenä muistelemme kärsimysnäytelmää, jolloin Jeesus, mies joka väitti olevansa Jumala, vangittiin, tuomittiin väärin perustein kuolemaan, pahoinpideltiin ja tapettiin ristillä pitkäperjantaina. Juuri ennen saapumistaan Jerusalemiin ristiinnaulittavaksi Jeesus sanoi opetuslapsilleen tulleensa maailmaan "antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta" (Mark. 10:45, KR92). Kuoliko Jeesus todella kaikkien puolesta?

Kaikki vai monet?

Tekstin pikainen tarkastelu paljastaa, että käännöstoimikunta on tässä yhteydessä tulkinnut kreikan sanan polys tarkoittavan ’kaikki,’ kun taas edellinen käännös katsoo tämän tarkoittavan ’monia.’

Tämä herättää väistämättä seuraavia kysymyksiä:

1. Kuoliko Jeesus vain joidenkin puolesta ("valitut")
2. Kuoliko Jeesus kaikkien puolesta ("kaikki pääsevät taivaaseen") 

Näin ”evankelikaalin vapaakirkollisen” näkökulmasta kumpikaan vaihtoehto ei vaikuta kovinkaan houkuttelevalta. Ensimmäin kohta on toki viiden kohdan kalvinistien opinpykäliä, nimittäin että Jeesus kuoli vain niiden puolesta jotka pelastuvat.[1] Toinen kohta puolestaan on tuttu suomessakin esiintyvässä teologiassa, jossa katsotaan että rakastava Jumala ei voi tuomita ketään kadotukseen, joten lopulta "rakkaus voittaa."[2]

Onko sanan polys merkitys sovitettavissa ilman kallistumista kumpaankaan ääripäähän? Mielestäni on, ja se edellyttää tietyn jännitteen hyväksymistä Raamatun lehdillä. Tämänkaltaisia ongelmia syntyy silloin, kun ns. systemaattisen teologian[3] vuoksi tehdään myönnytyksiä omaan systeemiin sopimattomien raamatunkohtien tulkinnassa.

Ensinnäkin, kreikan polys tarkoittaa ”moni,” ei ”kaikki” – joissakin tapauksissa se tarkoittaa ’usea’ tai ’useimmat,’ joskus jopa ’lähes kaikki,’ mutta ei kuitenkaan ’kaikki.’[4] Uuden käännöksen tulkinta on siis Raamatun vastainen; Jeesus ei kuollutkaan kaikkien puolesta, vaan ainoastaan joidenkin?

Ristiriitaista

Asian tekee herkullisesti monimutkaisemmaksi se, että samankaltainen ajatus löytyy 1. Tim. 2:6: ”Hän [Kristus Jeesus] antoi itsensä lunnaiksi kaikkien puolesta…” Paavali ei käytä sanaa polys, vaan pas, jonka merkitys pääsääntöisesti on ’kaikki,’ ’jokainen.’[5] Näin meillä on mukava ristiriita, jossa Jeesus sanoo kuolleensa monien puolesta (näin myös Matt. 20:28), mutta Paavalin mukaan Jeesus on kuollut kaikkien puolesta.

Paavali ei suinkaan edusta erilaista teologiaa kuin Jeesus, vaan hän jatkaa ”kaikki –teemaa” jonka hän on aloittanut 2:1 (rukoilkaa kaikkien puolesta), ja joka huipentuu Jumalan tahdon ilmaisuun 2:4, ”joka [Jumala] tahtoo kaikkien ihmisten pelastuvan.”

Jumala siis tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat, ja tätä varten hän on valmistanut pelastuksen – Kristuksen jonka muodossa ”lunnaat” on maksettu. Jumalan tahto ei kuitenkaan aja ihmisen tahdon yli; Jumala haluaisi että kaikki ihmiset voisivat pelastua, mutta on loppujen lopuksi ihmisen oma valinta haluaako hän pelastua. Näin ollen on loogista ajatella, että Jeesus on kuollut kaikkien puolesta, mutta ”vain” monet uskovat häneen pelastuakseen.

Näin ollen päättelemme, että Raamatun ”näennäinen” ristiriita on välttämätön laajemman totuuden ymmärtämiseen, joka ei mahdu systemaattisiin teologioihin: Jeesus tuli antamaan itsensä lunnaiksi sekä kaikkien että monien puolesta, mutta ratkaisevaa on se miten me reagoimme hänen uhriinsa.[6] Jeesus siis kuoli kaikkien puolesta, mutta hänen kuolemansa hyödyttää vain niitä monia jotka uskovat häneen.