Tämä jae on kiehtonut mieltäni viime kuukausina ja on herännyt kysymyksiä:
"Jos tuloni kuitenkin viivästyy, saat tästä [kirjeestä] tietää, miten on käyttäydyttävä Jumalan temppelissä, elävän Jumalan seurakunnassa, joka on totuuden pylväs ja perustus." 1. kirje Timoteukselle 3:15 (KR92).
Miksi Paavali (tai jos seuraamme kriittistä konsensusta, hänen oppilaansa) piti(vät) seurakuntaa totuuden pylväänä ja perustuksena? Miksi ei Platonin Akatemiaa? Tai Aristoteleen Lykeionia?
Liittyykö tämä siihen että seurakunta on yhteydessä Kristukseen, joka on totuus (Johannes 14:6), toisin kuin nämä kuuluisat filosofikoulut olivat? Entä miten asiaan tulisi suhtautua tänään?
Ovatko yliopistot oppineisuudestaan huolimatta ilman Kristusta ainakin jossain määrin alttiita olemaan irti todellisuudesta? Voiko perspektiivi joskus vääristyä myös ammattitutkijalla?
Onko kristillinen seurakunta edelleen heikkoudestaan huolimatta kiinni todellisuudessa pitäessään kiinni Jumalan sanasta (Johannes 17:17) ja totuuden Hengen ohjauksesta (Johannes 16:13)?
Mihin ankkuroimme tietomme? Onko Herran pelko yhä, ei vain viisauden alku, vaan myös tiedon perusta (Sananlaskut 1:7) ja Pyhän tunteminen ymmärryksen perusta (Sananlaskut 9:10)?
Jos ankkuroimme tiedon ihmiseen, onko ihminen silloin kaiken mitta (Protagoras) ja ollaanko silloin huterammalla pohjalla? Tieto kyllä lisääntyy (Danielin kirja 12:4) sukupolvien vaihtuessa.
Mutta kulkeeko samalla yhä tiedon nimellä myöskin valhetieto (1. kirje Timoteukselle 6:20)? Ovatko tiedon aarteet yhä kätketty Kristuksessa (Kolossalaiskirje 2:3)? Onko muun oppiminen [lopulta] turhaa, ellemme opi tuntemaan Kristusta (Luther)?
