Kristus on meidän rauhamme? (Ef. 2:14-15)

Paavalin teologian keskeisimpiä ajatuksia on oleminen Kristuksessa: me emme saa syntejämme anteeksi pelkästään sen tähden, että Kristus on toiminut sijaiskärsijänämme, vaan koska me osallistumme ja samaistumme Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Samaistumisen kautta  Kristuksen ansio voidaan lukea myös meidän hyväksemme.

Erityisesti Efesolaiskirjeessä Paavalin ajattelu Kristuksessa olemisesta on voimakkaasti esillä. Ensimmäisessä luvussa Paavali kuvaa siunausta, jonka vastaanotamme Kristuksessa. Hänessä meidät on valittu, lunastettu, tehty perillisiksi ja sinetöity Pyhällä Hengellä. Paavalin teksti soljuu pitkänä rukouksena ja ylistyksenä Jumalalle.

Toisessa luvussa hän jatkaa uuden asemamme kuvaamista ensin yksilön kannalta (2:1-10): jokainen Kristuksessa oleva on tehty eläväksi Kristuksen kanssa (2:4-7 vrt. 1:20) ja saa pelastuksen lahjana. Jakeesta 11 lähtien Paavalin näkökulma Kristityn uuteen asemaan on yhteisöllinen (2:11-22). Pakanakristittyjä, joille Paavali kirjoittaa, kehotetaan muistamaan heidän entinen elämänsä Jumalan kansan ulkopuolella. Paavali huomauttaa, että heidän oma lihansa eli ympärileikkaamattomuutensa piti heidät erossa Jumalan lupauksista, kun taas juutalaiset, jotka oli ympärileikattu, olivat lihansa puolesta Jumalan kansaa.



Paavalin alkuperäisille lukijoille jakeet 11-12 olisivat välittäneet ajatuksen näiden kahden ihmisryhmän - pakanoiden ja juutalaisten - vihamielisyydestä. Sen verran tiukkaa tekstiä on pakanoiden nimittely kirjaimellisesti ”esinahoiksi.”

Jae 13 paljastaa, että nyt pakanoiden asema on muuttunut. Syynä tähän on se, että he ovat Kristuksessa Jeesuksessa. Paavalille pelastus on maantietoa ja uskoontulo on kirjaimellinen muuttaminen vanhasta osoitteesta Kristukseen. Kumma kyllä, suomalaiset herätyskristityt usein puhuvat tarpeesta pyytää Jeesusta omaan sydämeen, vaikka Raamatussa tämä ajatus esiintyy vain 5-6 kertaa. Paavali puhuu reilusti yli sata kertaa siitä kuinka me muutamme Kristukseen.

Jae 14 aloittaa selityksen. Miten on mahdollista, että pakanat ja juutalaiset voivat elää nyt rauhassa keskenään? Miten on mahdollista, että pakanat ovat yhtäkkiä Jumalan kansaa, vaikka he elävät edelleen ympärileikkaamattomina? Paavali kirjoittaa:

Sillä hän on meidän rauhamme - hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki omassa lihassaan erottavan väliseinän (τὸ μεσότοιχον τοῦ φραγμοῦ), nimittäin vihollisuuden. Hän kumosi lain, jota luonnehtivat käskyt säädöksineen (τὸν νόμον τῶν ἐντολῶν ἐν δόγμασιν), jotta hän voisi luoda nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi hänessä tehden näin rauhan. (käännös minun). 

Tarkan lukijan mielessä heräävät ainakin seuraavat kysymykset:

1. Mitä Paavali tarkoittaa erottavalla väliseinällä? 
2. Miksi Paavali ei puhu yksinkertaisesti laista vaan kirjoittaa pidemmän kaavan mukaan laista, jota luonnehtivat käskyt säädöksineen? 

Pyrin nyt vastaamaan näihin kysymyksiin lyhyesti.

Erottava väliseinä

Paavalin käyttämä ilmaisu esiintyy vain kerran Uudessa testamentissa ja on harvinainen klassisessa kreikassakin. Ei siis ihme, että tutkijat ovat pitkään väitelleet sen merkityksestä. Uskottavimpia selityksiä on kaksi: Osa tutkijoista ehdottaa, että kyseessä on Mooseksen laki, jonka Kristus kirjaimellisesti purki. He vetoavat rabbiinisiin teksteihin, joissa juutalaisia kehotettiin rakentamaan aita lain ympärille (Mishna Avot 1:1) ja siihen kuinka myöhemmässä juutalaisuudessa laista itsestään tuli tuo juutalaisia muiden kansojen vaikutukselta suojeleva aita (Aristeas 139). Toinen tulkintalinja ymmärtää Paavalin viittaavan vertauskuvallisesti kiviseinään, joka erotti juutalaisten alueen pakanoiden esipihasta Jerusalemin temppelissä. Pakanoilla ei ollut pääsyä temppelin pyhempiin osiin, ja kyseiselle seinälle ripustetut kyltit varoittivat heitä astumasta sisään kuoleman uhalla.

Olen itse jälkimmäisen vaihtoehdon kannalla, sillä Paavalin mielessä saattoivat hyvinkin olla Apostolien tekojen 21:20-30 tapahtumat: Paavalia syytettiin pakanan tuomisesta temppeliin ja näin ollen temppelin häpäisystä.

Laki, jota luonnehtivat käskyt säädöksineen

Moni suomalainen lukija olettaa helposti, että Paavali ajatteli Kristuksen kumonneen koko Vanhan testamentin lain, joka kuului vanhaan suorituskeskeiseen juutalaisuuteen, jossa ihmiset yrittivät pelastua omien tekojensa kautta. Tämä ajatus on ongelmallinen, sillä 1) Paavali ei suinkaan opeta Kristuksen kumonneen Vanhan testamentin lakia, vaan jopa perustelee sillä kristittyjen etiikkaa (ks. esim. Ef. 6:2) ja 2) juutalaisuus ei ollut sen enempää tekokeskeinen uskonto kuin kristinuskokaan. Vanha testamentti kun ei suinkaan opeta tekokeskeisyyttä vaan puhuu Jumalan hyvyydestä ja uskollisuudesta, jotka avaavat ihmiselle tien hänen yhteyteensä. (Tässä yhteydessä on hyvä vielä huomata, että Paavalin suhde lakiin on yksi tämän hetken kuumimpia perunoita. Tämä on minun näkemykseni.)

On olennaista huomata, että Paavali käyttää laista monimutkaista ilmaisua, joka pysäyttää tarkan lukijan: laki, jota luonnehtivat käskyt säädöksineen. Miksi moinen ilmaus? Miksi Paavali ei puhu yksinkertaisesti laista? Siksi, että hän ei ajattele Kristuksen kumonneen koko lakia, vaan ainoastaan sen osan laista, joka erotti pakanat juutalaisista. Huomaa, että toisaalla Paavali puhuu muun muassa ympärileikkauksesta yhdentekevänä asiana.

Efesolaiskirjeessä Paavali puolustaa samaa näkemystä, jota ajoi hänet vastustamaan Galatalaiskirjeen harhaopettajia, jotka ajattelivat, että kristittyjen tulisi ympärileikata itsensä ja noudattaa puhtaus- ja ruokasäädöksiä kuuluakseen Jumalan kansaan. Paavalille lailla ei voi olla pakanoita ja juutalaisia erottavaa merkitystä, sillä Jumala on itse osoittanut hyväksyvänsä pakanat osaksi hänen kansaansa antamalla heille Pyhän Hengen (Apt. 10:44-48, vrt. Gal. 3:1-5). Samalla laki kuitenkin edelleen toimii Jumalan tahdon neuvojana.

Lopuksi: Luotu yhdeksi uudeksi ihmiseksi hänen lihassaan

Jakeissa 11-12 pakanoiden ja juutalaisten välinen ongelma (vihollisuus) johtui lihasta. Jakeissa 14-15 vastaus ongelmaan tarjotaan myös lihassa: Kristus samaistuu ihmisiin ja liittää sekä juutalaiset että pakanat itseensä ja yhdistää heidät omassa lihassaan. Hän on uusi ihminen - todellinen Jumalan kuva - jonka Jumala luo.

Tarkastelemamme jaejakso on yksi Uuden testamentin vahvimmista rasismia vastaan puhuvista kohdista. Se opettaa, että kristityt saavat identiteettinsä ensisijaisesti Kristukselta, sillä he ovat Kristuksessa. Kaikki muut identiteetin määrittäjät ovat toisarvoisia: kansallisuus, rotu tai sukupuoli ei enää yksin määrää ihmisen identiteettiä (vrt. Gal. 3:28). Teksti opettaa meille, että rasismi rikkoo Kristusta vastaan ja johtaa meidät tarkastelemaan motiivejamme ja käyttäytymistämme toisia kristittyjä kohtaan. Rasismi on yksiselitteisesti väärin, sillä me olemme Kristuksessa yhdessä.