Kristus on meidän rauhamme? (Ef. 2:14-15)

Paavalin teologian keskeisimpiä ajatuksia on oleminen Kristuksessa: me emme saa syntejämme anteeksi pelkästään sen tähden, että Kristus on toiminut sijaiskärsijänämme, vaan koska me osallistumme ja samaistumme Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Samaistumisen kautta  Kristuksen ansio voidaan lukea myös meidän hyväksemme.

Erityisesti Efesolaiskirjeessä Paavalin ajattelu Kristuksessa olemisesta on voimakkaasti esillä. Ensimmäisessä luvussa Paavali kuvaa siunausta, jonka vastaanotamme Kristuksessa. Hänessä meidät on valittu, lunastettu, tehty perillisiksi ja sinetöity Pyhällä Hengellä. Paavalin teksti soljuu pitkänä rukouksena ja ylistyksenä Jumalalle.

Toisessa luvussa hän jatkaa uuden asemamme kuvaamista ensin yksilön kannalta (2:1-10): jokainen Kristuksessa oleva on tehty eläväksi Kristuksen kanssa (2:4-7 vrt. 1:20) ja saa pelastuksen lahjana. Jakeesta 11 lähtien Paavalin näkökulma Kristityn uuteen asemaan on yhteisöllinen (2:11-22). Pakanakristittyjä, joille Paavali kirjoittaa, kehotetaan muistamaan heidän entinen elämänsä Jumalan kansan ulkopuolella. Paavali huomauttaa, että heidän oma lihansa eli ympärileikkaamattomuutensa piti heidät erossa Jumalan lupauksista, kun taas juutalaiset, jotka oli ympärileikattu, olivat lihansa puolesta Jumalan kansaa.