Eikö mikään erota meitä Jumalan rakkaudesta (Room. 8:38-39)?

Roomalaiskirjeen 8. luvun loppupuolella Paavali julistaa meille monille rakkaat ja tutut sanat, ettei mikään voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.  Monille meistä on opetettu jo lapsesta ja pyhäkouluajoista lähtien, että synti erottaa meidät Jumalasta. Voiko siis mikään erottaa meitä Jumalasta vai ei? Mitä se tarkoittaa, ettei mikään voi erottaa meitä Kristuksen rakkaudesta? Miten yhteytemme Jumalaan ja Kristuksen rakkaus meitä kohtaan ovat suhteessa toisiinsa?

Paavali kirjoitti, ettei kukaan/mikään voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta. Toisaalla Jumala selkeästi ilmoittaa profeetta Jesajan kautta, että pahat teot erottavat Jumalasta (Jes. 59:1-4). Läpi Raamatun näemme selkeästi, että synti on aina etäännyttänyt ihmiset Jumalasta poispäin. Jumala on pyhä, puhdas, vanhurskaus, totuudellinen ja oikeudenmukainen. Hän on kiivas Jumala (2. Moos. 20:25, 5. Moos. 5:9), joka kostaa pahat teot jopa kolmanteen ja neljänteen polveen saakka. Toisaalta hän on myös täynnä armoa ja totuutta (Joh. 1:14). Hän on armollinen, uskollinen, kärsivällinen, hyvä ja laupias (2. Moos. 34:6-7, 5. Moos. 7:9). Hän osoittaa rakkauttaan ja uskollisuuttaan tuhansille tai jopa tuhansiin sukupolviin saakka!

Millä tavoin synti voi erottaa meitä Jumalasta? Miten samaan aikaan on mahdollista, ettei mikään voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta?

Miksi Jeesus kehui epärehellistä taloudenhoitajaa? (Luuk. 16:1-15)

Luukkaan evankeliumin 16. luvussa Jeesus kertoo vertauksen rikkaan miehen taloudenhoitajasta, joka käytti isäntänsä omaisuutta hyväkseen törkeällä tavalla. Toisin kuin voisi kuvitella, Jeesus ei kuitenkaan moiti tätä roistoa, vaan kehuu häntä. Miksi ihmeessä?!

Kun alamme tulkita tätä kohtaa, meidän täytyy ensinnäkin huomioida, että kyse on vertauksesta. Vertausten tulkinnan tärkein periaate on se, että yhdellä vertauksella on aina yksi pääajatus, jota vertaus valaisee rinnastamalla inhimillisen maailman tapahtuman Jumalan valtakunnan periaatteeseen. Vertauksen sovellettavuudella on siis rajansa, mikä tarkoittaa, että vertauksen jokaisella yksityiskohdalla ei välttämättä ole vastinetta meidän elämässämme.

Niinpä pyrimme löytämään tämän vertauksen pääajatuksen. Sen löytämisessä vihjeitä kannatta etsiä asiayhteydestä. Kertomus epärehellisestä taloudenhoitajasta sijoittuu keskusteluun, joka liittyy rahan käyttämiseen; tämän näemme jakeista 9-15. Näissä vertauksen jälkeen sijoittuvissa jakeissa Jeesus itse selittää vertauksen tarkoitusta, joten olemme velvollisia ottamaan ne huomioon tulkintaa tehdessämme. Tavalla tai toisella tämä vertaus siis puhuu meille rahan käyttämisestä.

Onko nainen tarkoitettu palvelijaksi? (1.Moos. 2:18)

Valitettavasti joillakin on edelleen sellainen käsitys, että naista alistetaan Raamatussa. Mistä tällainen käsitys on saanut alkunsa? Ensinnäkin meidän on syytä erottaa se, mitä Raamattu kuvailee ja se mitä se käskee. Raamatun aikoina vallalla oli patriarkaalinen kulttuuri, jossa naisella oli yleensä huomattavasti vähemmän oikeuksia kuin miehellä. Tämä elämäntapa näkyy Raamatun ajankuvassa, mutta se ei tarkoita sitä, että Jumala olisi hyväksynyt sen.

Ehkä suurempi ongelma on kuitenkin se, että kristityt ovat tulkinneet väärin joitakin raamatunkohtia. Tietyt naisia koskevat maininnat on käsitetty tavalla, josta on seurannut naista alistavaa ajattelua. Yksi näistä kohdista on käsittelyssä tällä kertaa.

1.Moos. 2:18

”Herra Jumala sanoi: ”Ihmisen ei ole hyvä olla yksinään. Minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva.”

Jotkut ovat tulkinneet, että tämän jakeen mukaan nainen on miehen apulainen ja siten alempiarvoinen ja käskytettävä. Tässä käytetty alkukielen apua tarkoittava sana ”ezer” on kuitenkin tarkalta määritykseltään seuraava: joku joka tarjoaa apua sellaisella alueella, jolla henkilöllä itsellään on puutteita. Termi ei viittaa siihen, että auttaja olisi heikompi tai vahvempi kuin autettava.

Jakeen loppuosa on käännetty käyttäen termiä ”sopiva”. Kirjaimellisesti alkuperäinen hepreankielinen teksti puhuu henkilöstä, joka on ”vastapäätä”. Tämä ilmaisee tasa-arvoa ja samankaltaisuutta.

Mieskö saa määrätä kaapin paikan? (Ef. 5:21-33)

Monet meistä ovat varmasti kuulleet kristillisissä piireissä sanonnan ”mies on perheen pää”. Tuo sanonta voi herättää meissä erilaisia ajatuksia ja tunteita. Toisten perheissä mies on ollut perheen turvan ja suojan antava esimerkillinen ”pää”. Toisissa perheissä taas mies on saattanut olla pahasti hakoteillä perheen pään roolin suhteen. Sanontaa ”perheen pää” on saatettu myös käyttää itsekkäistä motiiveista käsin tukemaan vääristynyttä toimintaa, jossa vaimo tai lapset on pakotettu hyväksymään miehen väärä toiminta (Onhan mies pää, joten muiden pitää vain totella. – tyylillä).

Efesolaiskirjeen 5. luvun avioliittojaejaksossa (Ef. 5:21–33) Paavali antaa ohjeita niin aviomiehille kuin aviovaimoillekin. Hän vertaa avioliittoa Kristuksen ja seurakunnan suhteeseen. Tässä jaejaksossa hän kirjoittaa mm. alamaisuudesta tai alistumisesta. Paavali kirjoittaa mm., että vaimon tulee olla omalle miehelleen alamainen niin kuin Herralle. Hän jatkaa pari jaetta myöhemmin, että vaimon tulee olla kaikessa alamainen miehelleen. Tiukkaa settiä: alistu – ja tee se vielä niin kuin seurakunta alistuu Kristukselle!

‘Minä sanoin: te olette jumalia’? (Joh. 10:34-36)

³⁴ Jeesus vastasi heille: “Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: ‘Minä sanoin: te olette jumalia’?

³⁵ Jos hän sanoo jumaliksi niitä, joille Jumalan sana tuli—ja Raamattu ei voi raueta tyhjiin—

³⁶ niin kuinka te sanotte sille, jonka Isä on pyhittänyt ja lähettänyt maailmaan: ‘Sinä pilkkaat Jumalaa’, sentähden että minä sanoin: ‘Minä olen Jumalan Poika’?

Olen lukenut tämän kohdan useasti ja ihmetellyt Jeesuksen kryptistä vastausta. Jotkut syyttivät häntä jumalanpilkasta ja siitä, että hän väitti olevansa ”Jumalan Poika”. Nykyisissä Raamatuissa on yleensä merkitty jollain tavalla Vanhan testamentin viittaukset ja joskus tulikin näplättyä esiin psalmi 82, jonka kreikankielistä versiota Johanneksen evankeliumi lainaa sanantarkasti. Mutta kyseinen psalmi ei yhtään vähentänyt hämmennystäni. Ensisilmäyksellä Jeesuksen argumentti syytöksiin näytti olevan, että koska Vanha testamentti (laki) sanoo joitakin ihmisiä ”jumaliksi” ja ”korkeimman pojiksi”, niin siksi myös Jeesus voi nimittää itseään vastaavasti. Toiseksi mietin, että miten ihmeessä pitäisi tulkita Jeesuksen sanat jakeessa 35: ”Jos hän sanoo jumaliksi niitä, joille Jumalan sana tuli”? Tarkoittaako tämä saa kuin, että jumalia ovat ne, jotka saavat ”Jumalan sanan”?

Jumalan pojat Psalmissa 82?

1 Psalmi Asafille. Herra seisoo keskellä jumalien neuvoston ja julistaa tuomionsa:

2 "Kauanko vielä aiotte sietää epäoikeudenmukaisuutta ja olla sortajien puolella?

3 Toimikaa sorrettujen ja orpojen hyväksi! Hankkikaa kärsiville ja köyhimmille oikeudenmukaisuus!

4 Vapauttakaa alhainen ja pelastakaa puutetta kärsivä rikollisten käsistä!"

5 Eivät he tiedä, eivätkä ymmärrä mitä tekevät. Pimeässä kompuroivat ja saavat koko maan perustukset järkkymään sijoiltaan.

6 Minä sanoin: "Te jumalat ja kaikki Korkeimman pojat!

7 Totisesti, te kuolette niin kuin ihminen. Kuin kuka tahansa hallitsijoista te kaadutte!"

8 Nouse Jumala! Tuomitse maa! Sillä sinä tulet saamaan kaikki kansat omaksesi.

(oma käännös)

Psalmi 82 on aiheuttanut paljon päänvaivaa monille Raamatun lukijoille. Sen lisäksi, että se puhuu salaperäisistä ”Jumalan pojista”, on monia mietityttänyt Jeesuksen tapa lainata kyseistä psalmia hänen vastatessaan ”juutalaisille”(Joh. 10:33-36).

Käsittelen tässä kirjoituksessa joitain Psalmin 82 tulkintatapoja ja ensi viikolla näiden vaikutusta Joh.10:33-36 tulkintaan.

Jumalan mies polttouhraa oman tyttärensä? (Tuom. 10-12)

Vanhan testamentin väkivaltaisuus herättää niin uskovan kuin uskoa etsivänkin mielessä kysymyksiä. Erityisesti Joosuan kirjassa kerrottu Kanaanin maan valloitus ja Tuomarien kirjassa Jumalan miesten ja naisten tekemät hirvittävät teot kauhistuttavat meitä. En lähde tällä kertaa pohtimaan yleisesti Vanhan testamentin väkivaltaisuutta. Sen sijaan totean, että Raamattua lukiessa on tärkeää muistaa kaksi asiaa:

1. Meidän on erotettava toisistaan se, mitä Raamattu opettaa ja mitä Raamattu kuvaa. Kaikki Raamattuun kirjoitettu ei suinkaan ole meille ohjeellista vaan toimii pikemminkin varoittavana esimerkkinä.
2. Kaikki Raamatun teksti on kulttuuritaustaansa sidottua. Lukiessamme Vanhan testamentin luemme muinaisia tekstejä, jotka kirjoitettiin eri kulttuurin parissa kuin omamme.

Tuomari Jeftan kertomuksen (Tuom. 10-12) kohdalla nämä molemmat pointit tulevat hyvin selväksi. Mutta sitä ennen muutama sana tuomareista ja Tuomarien kirjasta yleensä.