Mieskö saa määrätä kaapin paikan? (Ef. 5:21-33)

Monet meistä ovat varmasti kuulleet kristillisissä piireissä sanonnan ”mies on perheen pää”. Tuo sanonta voi herättää meissä erilaisia ajatuksia ja tunteita. Toisten perheissä mies on ollut perheen turvan ja suojan antava esimerkillinen ”pää”. Toisissa perheissä taas mies on saattanut olla pahasti hakoteillä perheen pään roolin suhteen. Sanontaa ”perheen pää” on saatettu myös käyttää itsekkäistä motiiveista käsin tukemaan vääristynyttä toimintaa, jossa vaimo tai lapset on pakotettu hyväksymään miehen väärä toiminta (Onhan mies pää, joten muiden pitää vain totella. – tyylillä).

Efesolaiskirjeen 5. luvun avioliittojaejaksossa (Ef. 5:21–33) Paavali antaa ohjeita niin aviomiehille kuin aviovaimoillekin. Hän vertaa avioliittoa Kristuksen ja seurakunnan suhteeseen. Tässä jaejaksossa hän kirjoittaa mm. alamaisuudesta tai alistumisesta. Paavali kirjoittaa mm., että vaimon tulee olla omalle miehelleen alamainen niin kuin Herralle. Hän jatkaa pari jaetta myöhemmin, että vaimon tulee olla kaikessa alamainen miehelleen. Tiukkaa settiä: alistu – ja tee se vielä niin kuin seurakunta alistuu Kristukselle!

‘Minä sanoin: te olette jumalia’? (Joh. 10:34-36)

³⁴ Jeesus vastasi heille: “Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: ‘Minä sanoin: te olette jumalia’?

³⁵ Jos hän sanoo jumaliksi niitä, joille Jumalan sana tuli—ja Raamattu ei voi raueta tyhjiin—

³⁶ niin kuinka te sanotte sille, jonka Isä on pyhittänyt ja lähettänyt maailmaan: ‘Sinä pilkkaat Jumalaa’, sentähden että minä sanoin: ‘Minä olen Jumalan Poika’?

Olen lukenut tämän kohdan useasti ja ihmetellyt Jeesuksen kryptistä vastausta. Jotkut syyttivät häntä jumalanpilkasta ja siitä, että hän väitti olevansa ”Jumalan Poika”. Nykyisissä Raamatuissa on yleensä merkitty jollain tavalla Vanhan testamentin viittaukset ja joskus tulikin näplättyä esiin psalmi 82, jonka kreikankielistä versiota Johanneksen evankeliumi lainaa sanantarkasti. Mutta kyseinen psalmi ei yhtään vähentänyt hämmennystäni. Ensisilmäyksellä Jeesuksen argumentti syytöksiin näytti olevan, että koska Vanha testamentti (laki) sanoo joitakin ihmisiä ”jumaliksi” ja ”korkeimman pojiksi”, niin siksi myös Jeesus voi nimittää itseään vastaavasti. Toiseksi mietin, että miten ihmeessä pitäisi tulkita Jeesuksen sanat jakeessa 35: ”Jos hän sanoo jumaliksi niitä, joille Jumalan sana tuli”? Tarkoittaako tämä saa kuin, että jumalia ovat ne, jotka saavat ”Jumalan sanan”?

Jumalan pojat Psalmissa 82?

1 Psalmi Asafille. Herra seisoo keskellä jumalien neuvoston ja julistaa tuomionsa:

2 "Kauanko vielä aiotte sietää epäoikeudenmukaisuutta ja olla sortajien puolella?

3 Toimikaa sorrettujen ja orpojen hyväksi! Hankkikaa kärsiville ja köyhimmille oikeudenmukaisuus!

4 Vapauttakaa alhainen ja pelastakaa puutetta kärsivä rikollisten käsistä!"

5 Eivät he tiedä, eivätkä ymmärrä mitä tekevät. Pimeässä kompuroivat ja saavat koko maan perustukset järkkymään sijoiltaan.

6 Minä sanoin: "Te jumalat ja kaikki Korkeimman pojat!

7 Totisesti, te kuolette niin kuin ihminen. Kuin kuka tahansa hallitsijoista te kaadutte!"

8 Nouse Jumala! Tuomitse maa! Sillä sinä tulet saamaan kaikki kansat omaksesi.

(oma käännös)

Psalmi 82 on aiheuttanut paljon päänvaivaa monille Raamatun lukijoille. Sen lisäksi, että se puhuu salaperäisistä ”Jumalan pojista”, on monia mietityttänyt Jeesuksen tapa lainata kyseistä psalmia hänen vastatessaan ”juutalaisille”(Joh. 10:33-36).

Käsittelen tässä kirjoituksessa joitain Psalmin 82 tulkintatapoja ja ensi viikolla näiden vaikutusta Joh.10:33-36 tulkintaan.

Jumalan mies polttouhraa oman tyttärensä? (Tuom. 10-12)

Vanhan testamentin väkivaltaisuus herättää niin uskovan kuin uskoa etsivänkin mielessä kysymyksiä. Erityisesti Joosuan kirjassa kerrottu Kanaanin maan valloitus ja Tuomarien kirjassa Jumalan miesten ja naisten tekemät hirvittävät teot kauhistuttavat meitä. En lähde tällä kertaa pohtimaan yleisesti Vanhan testamentin väkivaltaisuutta. Sen sijaan totean, että Raamattua lukiessa on tärkeää muistaa kaksi asiaa:

1. Meidän on erotettava toisistaan se, mitä Raamattu opettaa ja mitä Raamattu kuvaa. Kaikki Raamattuun kirjoitettu ei suinkaan ole meille ohjeellista vaan toimii pikemminkin varoittavana esimerkkinä.
2. Kaikki Raamatun teksti on kulttuuritaustaansa sidottua. Lukiessamme Vanhan testamentin luemme muinaisia tekstejä, jotka kirjoitettiin eri kulttuurin parissa kuin omamme.

Tuomari Jeftan kertomuksen (Tuom. 10-12) kohdalla nämä molemmat pointit tulevat hyvin selväksi. Mutta sitä ennen muutama sana tuomareista ja Tuomarien kirjasta yleensä.

Kristus on meidän rauhamme? (Ef. 2:14-15)

Paavalin teologian keskeisimpiä ajatuksia on oleminen Kristuksessa: me emme saa syntejämme anteeksi pelkästään sen tähden, että Kristus on toiminut sijaiskärsijänämme, vaan koska me osallistumme ja samaistumme Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Samaistumisen kautta  Kristuksen ansio voidaan lukea myös meidän hyväksemme.

Erityisesti Efesolaiskirjeessä Paavalin ajattelu Kristuksessa olemisesta on voimakkaasti esillä. Ensimmäisessä luvussa Paavali kuvaa siunausta, jonka vastaanotamme Kristuksessa. Hänessä meidät on valittu, lunastettu, tehty perillisiksi ja sinetöity Pyhällä Hengellä. Paavalin teksti soljuu pitkänä rukouksena ja ylistyksenä Jumalalle.

Toisessa luvussa hän jatkaa uuden asemamme kuvaamista ensin yksilön kannalta (2:1-10): jokainen Kristuksessa oleva on tehty eläväksi Kristuksen kanssa (2:4-7 vrt. 1:20) ja saa pelastuksen lahjana. Jakeesta 11 lähtien Paavalin näkökulma Kristityn uuteen asemaan on yhteisöllinen (2:11-22). Pakanakristittyjä, joille Paavali kirjoittaa, kehotetaan muistamaan heidän entinen elämänsä Jumalan kansan ulkopuolella. Paavali huomauttaa, että heidän oma lihansa eli ympärileikkaamattomuutensa piti heidät erossa Jumalan lupauksista, kun taas juutalaiset, jotka oli ympärileikattu, olivat lihansa puolesta Jumalan kansaa.