Paavali kolmannessa taivaassa?

”Tunnen miehen, joka on Kristuksessa: neljätoista vuotta sitten hänet temmattiin kolmanteen taivaaseen—oliko hän ruumiissaan, en tiedä, vai poissa ruumiista, en tiedä, Jumala sen tietää.”

(2. Kor. 12:2)

Kommentaareja selatessani huomasin, että ns. evankelikaalista tai perinteistä suuntaa edustavissa selitysteoksissa kyseinen jae saa usein erikoisen kohtalon. Itselleni ensimmäinen kysymys, joka jakeesta nousee on: ”Mikä ihmeen kolmas taivas?” Tähän kysymykseen en ainakaan perinteisistä kommentaareista saanut vastausta. Esim. Brauch (1996) mainitsee, että Paavalin aikoihin jotkut esittivät taivaan rakenteesta omia spekulaatioitaan, mutta sivuuttaa sitten koko aiheen toteamalla, ettemme voi tietää uskoiko Paavali taivaan jakautuvan kolmeen osaan. Ja kuitenkin itse teksti sanoo niin! Brauch ei omalle kommentilleen anna minkäänlaisia perusteluja. Hänen argumenttinsa kärki näyttää siis olevan: "vaikka Paavali kirjoittaa kolmannesta taivaasta, emme voi tietää uskoiko hän kolmannen taivaan olemassaoloon." Argumentin mielettömyyttä tuskin tarvinee selittää.

Niinkuin klassinen Matthew Henryn kommentaari myös The New Bible Commentary väistää asian kokonaan. Tämän perinteisen raamatunselityksen tai oikeastaan selittämättä jättämisen juuret voidaan löytää jo Johannes Khrysostomokselta.¹ Keener (1993) toteaa periaatteessa saman asian kuin Brauch. Garland (1999) käy jo asiaa läpi yksityiskohtaisemmin käyden läpi erilaisia selitysvaihtoehtoja, puoltaen kantaa, jonka mukaan ”kolmas taivas” yksinkertaisesti tarkoittaa ylintä taivasta. Hän on mielestäni oikeilla jäljillä, mutta selitys jää silti puutteelliseksi monilta osin. Miksi kolme taivasta? Garlandin mukaan kyseessä olisi vain symbolinen luku. Numerologisia paralleeleja ja osoituksia siitä, että luvuille annettiin paljon symbolista merkitystä, löytyy paljon Ilmestyskirjasta, Qumranista ja pseudepigrafeista. Silti minua kiinnosti löytää kattavampi selitys asialle.

Kysymykseni liittyy siihen miten Paavali luultavasti hahmotti "taivaan" tai "taivaat", eli ensimmäisen vuosisadan juutalaiseen kosmologiaan. Meillä ei Paavalilta ole jäljellä kuin joitain kirjeitä, joiden perusteella joudumme muodostamaan johtopäätöksiä, joten Paavalin maailmankuvaa saadaan tuskin koskaan lopullisesti ja tyhjentävästi selitettyä. Mielestäni tuntuu kuitenkin loogiselta olettaa, että hänen maailmankuvansa oli lähempänä ensimmäisen vuosisadan juutalaisuutta, kuin esim. modernia maailmankuvaa. Jos meidän siis pitää valita joku lähtökohta Paavalin ajatusmaailman ja maailmankuvan tutkimiseen, niin mielestäni eniten oikeutta teemme Paavalille lähestymällä häntä hänen aikalaistensa silmin, siinä määrin kuin se on mahdollista.

Ainakin melko varmasti voimme todeta, että ensimmäisen vuosisadan maailma oli geosentrinen. Elettiin maan päällä ja taivasta voitiin havainnoida vain maan päältä katselemalla ylöspäin. Galileon ja Kopernikuksen jälkeen, kun olemme päässeet lentäen avaruuteen asti ja maailmankuvamme on muuttunut, Raamatullinen käsite "taivaasta" Jumalan asuinsijan on saanut metaforisen sisällön tarkoittaen sitä hengellistä todellisuutta, jossa Jumala on. Tosin joidenkin tutkijoiden mukaan kyseessä oli alunperinkin symbolinen käsite. Jännite on mielestäni toissijainen, koska Raamatun kirjoittajille yläpuolellamme kaartuva taivas ei joka tapauksessa ollut samalla tavalla konkreettinen asia kuin meille.

Jos tavoitteenamme on todella pyrkiä ymmärtämään Paavalia hänen omista lähtökohdistaan käsin, niin mielestäni meillä ei ole mitään oikeutta ujuttaa tekstiin nykyistä kosmologiaa, vaan pyrkiä ymmärtämään niitä lähtökohtia, joista käsin Paavali hahmotti todellisuuden. Toisen temppelin aikainen kirjallisuus avaa yhden ikkunan ensimmäisen vuosisadan juutalaiseen ajatusmaailmaan.

Taivaisiin nouseminen ei ollut antiikissa mikään tuntematon tai ainutlaatuinen ilmiö. Juutalaisessa kirjallisuudessa taivaaseen nouseminen antoi tekstin teologiselle sisällölle lisää uskottavuutta. Kreikkalaisessa kirjallisuudessa tarinat, jotka kertoivat taivaisiin nousemisesta tai tuonelaan laskeutumisesta, olivat muodostuneet jo erilliseksi kirjallisuuden lajikseen.

VT ei sisällä edellisen kaltaisia yksityiskohtaisia kuvauksia taivaisiin nousemisesta. Tämän ajatellaan heijastavan sitä muinaisen Israelin uskomusta siitä, että taivas kuuluu yksin Jumalalle ja hänen kaltaisilleen olennoille. Toisen temppelin aikaisessa juutalaisuudessa kuvauksia taivasmatkoista alkoi esiintyä.

1 Henokin kirja antaa meidän kurkistaa muinaisen juutalaisen kirjoittajan ajatusmaailmaan. Tässä kirjoituksessa keskityn ns. Katselijoiden kirjaan, eli 1 Henokin kirjan lukuihin 1-36, jota yleisesti pidetään erillisenä kirjallisena kokonaisuutena ja joka on todennäköisesti saanut alkunsa 300 eKr. tienoilla. Koska kirja on säilynyt kokonaisuudessaan Etiopialaisessa Raamatussa, sen fragmentteja Qumranista ja UT:ssa Juudaan kirjeessä lainataan kyseisen kirjan ensimmäisen luvun kuutta viimeistä riviä, voidaan olettaa, että kirja oli melko tunnettu ensimmäisen vuosisadan juutalaisille ja siis myös alkukristityille. Täten se siis antaa jotain osviittaa myös niistä ajatusvirtauksista, joille Paavali altistui.

1 Henok 14:8-18

Ja minulle näytettiin näky: Katso, näyssä pilvet kutsuivat minua, ja sumu huusi minua, ja tähtien kierto ja salamat nopeutuivat ja pakenivat minua, ja tuulet näyssä laittoivat minut lentämään ja nostivat minut ylöspäin, ja kantoivat minut taivaaseen. Ja minä menin kunnes melkein törmäsin muuriin, joka on tehty kristalleista ja sitä ympäröivät tuliset kielet: ja se alkoi pelottaa minua. Ja minä menin tulisten kielten luokse ja saavuin talolle, joka oli tehty kristalleista: ja talon seinät olivat kuin kristallinen mosaiikkilattia, ja sen perustukset oli tehty kristallista. Sen katto oli kuin tähtien ja salamoiden polku, ja niiden välissä oli liekehtiviä kerubeja, ja heidän taivaansa oli (kirkasta kuin) vesi. Liekehtivä tuli ympäröi muureja ja sen portit olivat tulessa. Ja minä astuin sisälle taloon, ja se oli kuuma kuin tuli ja kylmä kuin jää: siellä ei ollut elämän iloja: pelko peitti minut ja vapisin. Ja kun tärisin ja vapisin, lankesin kasvoilleni. Ja minä näin näyn, ja katso, oli toinen talo, suurempi kuin aikaisempi, ja valtava portti oli edessäni avoinna, ja se oli tehty tulen liekeistä. Ja se oli niin upea ja suurenmoinen ja loistava etten voi sitä kuvailla. Ja sen lattia oli tulesta, ja sen yläpuolella oli salamoita ja tähtien polku, ja myös sen katto oli liekehtivää tulta. Ja minä katsoin ja näin siellä mahtavan valtaistuimen: se oli kuin kristallia ja sen pyörät kuin auringon loiste, ja siellä oli näkyjä kerubeista.

Henokin taivaskokemus, jossa hän vierailee taivaallisessa temppelissä, heijastelee ajalle tyypillistä käsitettä temppelistä taivaallisen temppelin esikuvana. Missään kohden ei tosin mainita sanaa temppeli, mutta yhdenmukaisuus on silmiinpistävä. Tämä kristallista ja tulesta rakennettu Jumalan asumus, joka sijaitsee taivaassa, on jaettu kahteen tilaan, joista sisempi on erityisesti Jumalan valtaistuinsali, mitä ympäröivät kerubit. Kertomuksessa on myös paljon samaa ilmestyskirjan taivaskuvausten kanssa. Mielestäni Henokin taivaskokemus sopii hyvin yhteen aikansa valtavirran juutalaisuuden kanssa. Temppeli oli taivaallisen todellisuuden esikuva. Temppeli oli jaettu esipihaan, pyhään ja kaikkein pyhimpään, samoin kuin taivaskin jakautui erilaisiin tiloihin. Mielestäni on järkevää olettaa, että Paavalin kosmologia noudattelee aikansa juutalaisuutta. Siten hänen tarkoittamansa "kolmas taivas" viittaa kaikkein pyhimpään, eli siihen "sisimpään" taivaan osaan, jossa Jumala asuu. Hän puhuu myös siitä myös paratiisina, joka edelleen sopii yhteen varhaisjuutalaisen käsityksen kanssa Eedenistä ensimmäisenä temppelinä. Vaikka ajalle oli tyypillistä, että maailman luonteesta, maan ja taivaiden rakenteesta esitettiin erilaisia spekulaatioita ja joiden kirjoittajat usein hakivat näkemyksilleen arvovaltaa vetoamalla omiin kokemuksiinsa, niin silti uskon Henokin kirjan kosmologian olevan lähellä aikansa valtavirran juutalaisuutta. Esim. Josefus kirjoittaa temppelistä, että sen rakenne heijastaa kosmoksen rakennetta. Myös Heprealaiskirjeessä teema toistuu. Maallinen temppeli on vain taivaallisen temppelin malli (Heb. 9). Näyttäisi lisäksi siltä, että asia on Heprealaiskirjeen kirjoittajalle ja vastaanottajille itsestäänselvä, eikä sitä tarvitse erikseen perustella.

Mielestäni ajatus taivaallisesta temppelistä tuntuu loogiselta ja sopivan Paavalin ajatteluun aikansa juutalaisena. Lisäksi UT:n muu aineisto tukee mielestäni käsitystä, että ensimmäisten kristittyjen parissa esiintyi tällainen ajattelumalli. Johtopäätökseni on siis se, että Paavalin käyttämä termi kolmas taivas oli nimitys taivaallisen temppelin kaikkein pyhimmälle osalle, josta voitiin käyttää myös nimitystä paratiisi. Toisen temppelin aikaisessa juutalaisessa kirjallisuudessa paratiisi, joka on synonyymi Edenille, tarkoittaa yksinkertaisesti sitä paikkaa, jossa Jumala asuu. Paavali oli siis ollut ilmestyksessään Jumalan taivaallisessa läsnäolossa. Ei mikään ihme, että hän kutsuu tätä kokemustaan sanalla ὑπερβολή, valtava, suurin, yli kaikkien muiden. Sitä se varmasti on hänelle ollut.