Viisitahoinen seurakuntavirkamalli

Joissakin piireissä seurataan seurakuntavirkojen viisiportaista tai -tahoista mallia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jokaisen terveen seurakunnan johdossa (johtoryhmässä/johtajuudessa) tulisi olla vähintään yksi apostoli, yksi profeetta, yksi evankelista, yksi paimen ja yksi opettaja. Ajatus perustuu Efesolaiskirjeen 4:11 pohjalle. Tässä kirjoituksessa esitetään, että viisitahoisen mallin kirjaimellinen seuraaminen kaventaa Raamatun ajatusta moninaisesta johtajuudesta sekä lahjojen dynaamisuudesta[1].

Efesolaiskirje 4:11 kuuluu seuraavasti:

          Ja hän [Kristus] itse antoi

                                            jotkut apostoleiksi,

                                            jotkut taas profeetoiksi,

                                            jotkut taas evankelistoiksi

                                            jotkut taas paimeniksi ja opettajiksi…

Paimen-opettajat

Ensimmäinen huomio liittyy tekstin rakenteeseen: jotkut – jotkut taas.[2] Se voitaisiin kääntää myös yhtäältä – toisaalta, joka saattaisi tuntua kiusalliselta suomalaisessa käännöksessä. Viisitahoinen malli edellyttäisi että vastaava toisaalta / jotkut taas –ilmaus esiintyisi myös opettajien edellä, mutta näin ei ole. Sen sijaan Paavali käyttää konjunktiota "ja."[3] [KR33/38 seuraa alkutekstin ymmärrystä lahjojen jaottelusta, mutta KR92 rikkoo rakenteen täysin yhdistäen profeetat ja evankeliumin julistajat samaksi ryhmäksi.] 

Tekstin pohjalta on ilmeistä, että paimenet ja opettajat kuuluvat samaan ryhmään, ja monet nimittävätkin heitä paimen-opettajiksi. Luonnollinen argumentti kuuluu: kuinka voi paimentaa ilman opettamista, ja kuinka voi opettaa ilman paimentamista? Molemmat virheet ovat mahdollisia, joskaan eivät toivottavia.[4] 

Paimen-opettaja ei ole staattinen ilmiö, jossa yhdistyy joka kerran 35 % paimenuutta, 64 % opettajuutta ja 1 % jäänteitä hevosenlihasta. Tällaista jakoa on käytännössä täysin mahdotonta tehdä, mutta toisaalta voidaan sanoa, että joidenkin paimenien roolissa opettaminen on keskeisemmässä roolissa, toisilla se saattaa olla esim. hallinnolliset asiat, rukoileminen, vierailu sairaiden luona jne. Seurakunnan johtajuutta pohdittaessa ihmisten lahjat ja niiden moninaisuus tulee ottaa huomioon ilman että siitä tehdään sääntöä: niillä korteilla pelataan mitä on jaettu.

Jeesuksen seurakunta on yksi

Efesolaiskirjeen keskeisenä teemana on Kristuksen ja seurakunnan välinen suhde. Seurakunta ei ole juutalainen, eikä myöskään ei-juutalainen. Seurakunta on ”uusi ihminen” jota etnisyys ei enää määrittele. Kristus ja hänen sovitustyönsä joka on tarkoitettu kaikille (3:6). Kristuksessa kaikki on yhdistetty yhdeksi (1:10). Yhdessä seurakunta tuntee Kristuksen paremmin (3:18-19). Niin kuin Herra on yksi, niin myös seurakunta on yksi (4:3-6).

Lahjojen ja virkojen moninaisuus ei tee ykseyttä tyhjäksi, vaan todistaa ykseydestä, sillä sekä lahjat että virat tulevat Jeesukselta Kristukselta (4:7, 11). Sekä lahjat että virat on tarkoitettu ”Kristuksen ruumiin rakentamiseen” (4:12). Näin ollen Kristuksen ruumiissa, seurakunnassa, ei ole mitään perustetta eri-arvoisuudelle – ”johtajia” myöten kaikki ovat samalla viivalla, ja kaikkien tarkoitus on sama: seurakunnan rakentaminen.

Jeesus itse antoi lahjat

Tekstimme alkaa painottamalla Kristusta virkojen antajana: ”Hän itse antoi…”[5] Verbin aikamuoto ohjaa meitä ymmärtämään, että Paavali puhuu tässä maailmanlaajuisen kristillisen seurakunnan perustamisesta – nämä virat (tai henkilöt joilla oli nämä tehtävät) on jo annettu.[6] On vain yksi seurakunta jonka Kristus on perustanut, ja se on perustettu ”apostolien ja profeettojen perustukselle” (2:20). Ei ole sattumaa että nämä kaksi ryhmää esiintyvät listamme ensimmäisinä! Paavali tarkoittaa tässä niitä Jeesuksen valitsemia apostoleja Paavali mukaan lukien, sekä alkuseurakunnan profeettoja, joiden kautta Kristus puhui seurakunnalleen ohjaten sitä sen ensi askelissa.[7]

Efesolaiset, muutamia kymmeniä vuosia Helluntain jälkeen, eivät ole tarkalleen ottaen uusi seurakunta. Kun evankeliumi laajeni Efeson alueelle, heistä tuli sen seurakunnan paikallinen ilmenemä jonka Jeesus Kristus perusti Helluntaina.  Kristus on tästä lähtien huolehtinut seurakuntansa rakentamisesta antamalla sille työnjohtajia – apostoleja, profeettoja, evankelistoja[8] sekä paimen-opettajia, jokaisen uskovan ollessa työmies joka rakentaa samaa, yhteistä rakennusta kaikkien erilaisten työmiesten kanssa (4:12).[9] Jokaisella on omat Kristukselta saadut lahjansa (4:7), ja kaikkien lahjojen yhtäläisenä tarkoituksena on saman ruumiin rakentaminen – joidenkin lahjojen tarkoituksena on mahdollistaa se, että toiset voivat palvella omilla lahjoillaan, mutta kuitenkin saman ruumiin rakentamisessa.[10]

Lahjoja tai virkoja ei ole ansaittu kenenkään älyllisellä erinomaisuudella, oikealla etnisyydellä, yhteiskunnallisella statuksella tai paremmalla sukupuolella: kaikki uskovat kuvataan Jeesuksen voittosaaliina, jotka hän tempaisi mukanaan noustessaan ylös kuolemasta ja Saatanan valtakunnasta (4:8-10). Tämä koske jokaista, juutalaista ja ei-juutalaista, johtajaa ja ei-johtajaa. Kristus ei noussut kuolleista useita kertoja. Hän nousi vain yhden kerran, ja siksi hänen seurakuntansakin on yksi.

Efeson uskovat voivat siis tunnistaa terveen johtajuuden siitä, että se sitoutuu Kristuksen ruumiin rakentamiseen yhtenäisen näyn mukaan eikä kalva sitä sisältä päin, esim. tekemällä erotusta juutalaisten ja ei-juutalaisten välillä. Galatalaisille Paavali kirjoitti että ”Kristuksessa ei ole juutalaista eikä kreikkalaista, orjaa eikä vapaata, naista eikä miestä, sillä Kristuksessa te kaikki olette yksi” (Gal. 3:28). Mikä tahansa johtajuus, opetus tai vaikutus joka tekee seurakunnassa eron näiden välille, ei ole ymmärtänyt evankeliumia ja sitä, että tämänkaltainen ykseys oli Jumalan alusta asti suunnittelema järjestys, ja siksi hajottaa Kristuksen ruumista sen sijaan että rakentaisi sen suuren näyn mukaisesti, jossa Paavali rukoilee että seurakunta ymmärtää olevansa yksi (Ef. 3:14-19.)

Esimerkin omainen

Efesolaiskirjeen 4:11 pohjalta ei tulisi tehdä mitään seurakuntamallia, koska lista on esimerkin omainen. Tätä listaa varhaisempi esimerkki löytyy 1. Kor. 12:8-11.[11] Mikäli listat olivat seurakuntaa koskevia ”määräyksiä” viroista tai lahjoista, olettaisi että Efesolaiskirjeen lista myöhempänä dokumenttina olisi laajempi, mutta näin ei ole laita. Myös Room. 12:4-8 löytyy yksi tällainen lista, joka sekin on eroavainen. Vielä on huomattava, että mitään ei mainita diakoneista tai vanhimmista, jotka ovat pastoraalikirjeissä keskiössä. Mikäli esittäisimme viisiportaista mallia seurakunnan johtajuusrakenteeksi, olisimme vakavassa ongelmassa diakonien ja vanhinten kanssa joilla on selkeästi johtajuusroolit. On selvää, että nämä eroavaisuudet puhuvat sen puolesta, että listat ovat suuntaa antavia ja tapauskohtaisia, sekä puhuvat paljon laajemmasta moninaisuudesta, kuin mitä mitkään luettelot pystyvät erittelemään – eikä tämä ole ollut tarkoituskaan.

Mikäli otamme Ef. 4:11 periaatteeksi seurakunnan rakentamiseen, olemme terveillä jäljillä niin kauan kuin ymmärrämme, että Kristus haluaa antaa moninaisia ihmisiä moninaisilla lahjoilla johtamaan oman seurakuntansa paikallista ilmentymää (jota myöskin kutsutaan seurakunnaksi). Vaikka me haluamme että seurakunnan johto on mahdollisimman monipuolisesti miehitetty, Kristus haluaa sitä vielä enemmän. Meidän suunnitelmamme ja periaatteemme kantavat vain tiettyyn rajaan asti; sen jälkeen on hyvä tunnustaa että Kristus istuu huonosti systeemeihin. Olkaamme kiitollisia niistä ihmisistä joita Kristus seurakunnalleen antaa, ja valtuuttakaamme heidät palvelemaan omalla paikallaan mitä lahjoja heillä sitten onkaan!

Jos taas teemme jakeesta kaikkia aikoja koskevan mallin, jossa etsimme näiden 4 tai 5 viran täyttäjää, tukahdutamme sitä luovaa elämää jota uusitestamentilliset seurakunnat sykkivät, ja pakotamme sen oman mallimme muottiin. Lisäksi olemme suurissa ongelmissa joutuessamme uudelleen määrittelemään sekä apostolin että profeetan viran, joilla näyttää olevan Efesolaiskirjeessä ja alkuseurakunnassa erilainen arvovalta ja rooli kuin mitä voisimme hyväksyä tämän päivän seurakuntien keskellä.[12] Koska Paavalin lahjoja tai virkoja käsittelevät listat ovat joka kerran erilaisia, antaa se meille selvän kehotuksen ymmärtää, että kyse on elävästä organismista joka organisoituu yksilöllisellä tavalla kussakin tilanteessa Kristuksen vastatessa koko prosessista.

Aikuinen Uusi ihminen

Paavalin ajatuksena Efesolaiskirjeessä on siis se, että Jumalan on suunnitellut ja ennalta määrännyt jo aikojen alussa että kaikki ihmisryhmät yhdistyvät Kristuksessa. Uskovaisia kaikista roduista ja taustoista yhdistää sama Herra, ja heidän olisi hyvä oppia arvostamaan erilaisuutta, koska vain sitä kautta he voivat oppia tuntemaan paremmin yhteistä Herraansa. Tähän tehtävään tämä sama Herra, Kristus, on antanut joitakuita esimiehiä valvomaan ja varustamaan jokaisen uskovaiset puhaltamaan yhteiseen hiileen, jotta tämä ”uusi ihminen,” Kristuksen ruumis, seurakunta, voisi kasvaa aikuisuuteen ja jättää lapselliset kinastelut sikseen – seurakunnan sisällä ei ole mitään eri-arvoisuutta, sillä jokaisen tehtävä, johtajien ensisijaisesti, on saman ruumiin rakentaminen jossa Kristukselle kuuluvien ihmisten välillä ei tule olla mitään eroavaisuuksia.

Vaikka seurakunta syntyi liki 2000 vuotta sitten, Jeesus yhä jatkaa seurakunnastansa huolehtimista. Yksi - kenties keskeisin - hänen tavoistaan huolehtia seurakunnasta on lähettää ihmisiä jotka hän varustaa erilaisilla lahjoilla ja kyvyillä. Keskustelu siitä, onko tällaisia luokituksia neljä vai viisi tai jotain muuta, kuvastaa sitä että ihmiset pyrkivät kategorisoimaan (luokittelemaan) Jumalan luovan työn kaikkia aikoja koskevaksi systeemiksi minkä mukaan kaikkien tulisi toimia. Jumala ei toimi näin - tapa jolla hän pitää huolta seurakunnastaan lähettämällä ja pelastamalla ihmisiä saa aikaan seurakunnassa jatkuvaa "säätöä" ja elämää - osoitus siitä, että Kristus yhä johtaa seurakuntaansa, joka ei ole jämähtänyt kaavoihinsa.

Lähteitä:[13]

Carson, D.A., Douglas J. Moo, and Leon Morris. An Introduction to the New Testament. Grand Rapids, Mich.: Zondervan, 1992.

Dictionary of Paul and His Letters, ed. Gerald F. Hawthorne, Ralph P. Martin and Daniel G. Reid. Downers Grove, IL: InterVarsity Press, 1993.

Getz, Gene A. Sharpening the Focus of the Church. Extensively rev. ed. Wheaton, Ill.: Victor Books, 1984.

Grudem, Wayne. Systematic Theology. Nottingham: Zondervan, 1994.

Hendriksen, William. Exposition of Ephesians. New Testament Commentary. Grand Rapids, MI: Baker Book House, 1967.

Hoehner, Harold W. Ephesians: An Exegetical Commentary. Grand Rapids, MI: Baker Academic, 2002.

Larkin, William J. Ephesians: A Handbook on the Greek Text. Waco, TX: Baylor University Press, 2009.

New Dictionary of Biblical Theology, ed. T. Desmond Alexander and Brian S. Rosner. Downers Grove, IL: InterVarsity Press, 2001.

O’Brien, Peter Thomas. The Letter to the Ephesians, The Pillar New Testament Commentary. Grand Rapids, MI: W.B. Eerdmans Publishing Co., 1999.

Wallace, Daniel B. Greek Grammar Beyond the Basics. Enlarged ed. Grand Rapids, Mich.: Zondervan, 1997.

Wright, Tom. Paul for Everyone: The Prison Letters: Ephesians, Philippians, Colossians, and Philemon. London: Society for Promoting Christian Knowledge, 2004. 

---

[1] Dynaamisuudella tarkoitan tässä ennen kaikkea sitä, että lahjat (sekä virat että ns. armovaikutukset/armolahjat) ovat aina seurakunnan rakentamiseksi ja Jumala niiden avulla pitää huolta seurakuntansa elinvoimaisuudesta sekä evankeliumin etenemisestä. Näin ollen Jumala saattaa vaikuttaa minkä tahansa “armolahjan” kenen tahansa uskovan kautta ilman, että meidän täytyy ajatella että kyseisellä henkilöllö on tämä armolahja. Dynaamisuuden vastakohta on staattisuus, joka tarkoittaa henkilön omistamaa lahjaa ja sitä, että hänen kauttaa toteutuu pelkästään tämän lahjan mukaisia toimintoja. Ehkä selkein nykyaikainen esimerkki staattisesta käsityksestä lahjojen suhteen liittyy parantamisen armolahjaan, joka ilmenee joissakin tapauksissa lähes henkilökultteina.

[2] Kreikaksi tämä kuuluu men – de.

[3] Kreikaksi: kai.

[4] Paimen voi käskeä ja määrätä ilman opettamista; opettaja voi puhua sellaista joka ei vie “laumaa” mihinkään suuntaan.

[5] Molemmat suomalaiset käännökset jättävät tämän huomioimatta.

[6] Aikamuoto on kreikan aoristi, joka kuvastaa menneisyydessä tapahtunutta toimintaa.

[7] Jotkut esittävät että perustuksena toimivat VT:n profeetat ja UT:n apostolit. Tämä liittyisi kuitenkin enemmän Raamatun syntyyn kuin seurakunnan syntyyn. Teksti ei ole yksiselitteinen, ja muitakin tulkintavaihtoehtoja on esitetty.

[8] UT on suhteellisen vaitonainen evankelistojen suhteen; vain Timoteus ja Filippus nimetään evankelistoiksi (2. Tim. 4:5; Apt. 21:8). Tämä ei tarkoita, etteikö muitakin olisi ollut, mutta heidän roolinsa alkuseurakunnan mission kannalta ei ollut niin keskeinen kuin apostolien.

[9] Paavalin motiivina oli saada juutalaiset ja pakanat ymmärtämään, että he ovat samaa seurakuntaa.

[10] 1 Kor. 3 korostaa samaa asiaa: jokainen palvelkoon omilla lahjoillaan (mitä ikinä ne ovatkin) ottaen huomioon että he rakentavat jo lasketulle perustalle (Kristus).

[11] Suurin ero 1. Kor. –listan kanssa ei liity lahjoihin tai virkoihin, vaan siihen, että Pyhä Henki mainitaan lahjojen jakajaksi.

[12] Lyhyesti mainittakoon että vaikka apostolisuuden lahja hyväksyttäisiinkin tänä päivänä, emme kuitenkaan voi puhua Jeesuksen Kristuksen apostoleista, jotka olivat selkeästi rajattu joukko. Sana apostoli merkitsee yksinkertaisesti valtuutettua tai lähetettyä, ja se oli orjalle uskottu tehtävä toimia lähettäjänsä arvovallalla lähettäjän määrittelemässä tehtävässä – esim. pellon ostamisessa yms. UT:ssa on ero Jeesuksen apostolien ja seurakuntien lähettämien apostolien välillä. Huomaa kuinka Efesolla oli ongelmia jo varhain nk. apostolien kanssa, jotka oli kuitenkin tunnistettavissa väärästä opista (Ilm. 2:2). Varhaiskristillinen Didache kertoo kuinka väärän apostolin voi tunnistaa esim. siitä, että he käyttävät asemaansa tai lahjojansa taloudellisen hyödyn tavoitteluun (Didache 11:3-12). Apostoli ei ole mikään suuri määrääjä, vaan kaikkien muiden palvelija, jopa orja.

[13] En halua antaa vaikutelmaa, että kaikki lähteet olisivat kanssani samaa mieltä. Kuitenkin jokaisesta mainitusta lähteestä on hyödytty tämän artikkelin kirjoittamisessa – joistakin on otettu ajatuksia, toisten lähteiden avulla on haastettu omia ajatuksia.