Miksi pitää kärsiä vaivaa kuin sotilas? (2. Tim. 2:3-6)

Oletko joskus ajatellut, millaista olisi olla sotilas? Miltä tuntuisi lähteä sotaan ja jättää kaikki taakseen? Sotaan lähteminen ja omasta mukavasta sekä turvallisesta elämästä luopuminen ei kuulosta kovin hyvältä. Omaisuus, koti, tutut ympäristöt ja rakkaat ihmiset jäisivät taakse. Tulevaisuus olisi epävarma. Milloin tahansa saattaisivat luodit viuhahdella ihan vierestä. Oma elämä olisi vaakalaudalla. Hetki, jolloin katsoisit kuolemaa silmiin, voisi yllättää. Huh. Eipä houkuttelisi sotilaana eläminen oikeassa sodassa.

Paavali kirjoittaa 2. kirjeessään Timoteukselle, että hänen tulisi kärsiä vaivaa niin Kristuksen Jeesuksen hyvä sotilas (2. Tim. 2:3). Miksi apostoli kehottaa seuraajaansa kärsimään vaivaa? Mihin tämä vaivannäkö liittyy? Onko tämä vaivannäkö sen arvoista? Koskeeko kehotus myös meitä nykyajan mukavuuden ja runsauden keskellä eläviä kristittyjä?

Timoteus oli Paavalin nuorempi työtoveri. Hän oli kulkenut Paavalin kanssa seurakunnasta ja paikasta toiseen. Paavali oli uskonut hänelle tärkeitä tehtäviä, jotka edistivät evankeliumin eteenpäin menemistä ja seurakuntien hyvinvointia. Timoteus oli saanut Paavalilta jo yhden kirjeen aiemminkin. Toisessa kirjeessään Paavali rohkaisee ja vahvistaa seuraajaansa ja työnsä jatkajaa. Hän nimittää Timoteusta rakkaaksi pojakseen (2. Tim. 1:2). Kirjeessä onkin läheinen ja rohkaiseva sävy.

Tässä toisessa kirjeessään Paavali jättää Timoteukselle tavallaan hengellisen testamenttinsa. Paavali kirjoitti kirjeen ilmeisesti 60-luvulla jKr. toisen Rooman vankeutensa aikana. Paavali aavisti, että hänen kuolemansa lähestyi pikaisesti. Niinpä hän puhuu oman elämänsä kilpajuoksun päättämisestä ja voittoseppeleen saamisesta (2. Tim. 4:6-8). Hän myös kehottaa Timoteusta tulemaan pikaisesti luokseen (2. Tim. 4:9). Melko pian kirjeen kirjoittamisen jälkeen keisari Nero teloitti Paavalin. Paavali kuoli Roomassa marttyyrina uskonsa tähden. Sitä ennen hän oli ehtinyt istuttaa lukuisia seurakuntia ympäri Välimeren aluetta ja kirjoittaa monia rohkaisevia kirjeitä seurakunnille ja uskoville. Hänen elämänsä ja palvelutyönsä seurauksena evankeliumi levisi laajoille alueille ja lukemattomille ihmisille.

Paavalin elämä oli täynnä vaivannäköä ja kärsimistä Jeesuksen nimen ja evankeliumin levittämisen tähden (2. Kor. 11:23-33). Vastuksista ja vaikeuksista huolimatta hän ei antanut periksi. Hän tahtoi olla hyvä Jeesuksen Kristuksen sotilas, joka antaa koko elämänsä Herransa käyttöön. Sen ansiosta valtava määrä ihmisiä sai oppia tuntemaan Jeesuksen omana Herranaan ja Pelastajanaan. Monet ihmiset pääsivät taivaaseen ja saivat osansa taivaallisesta kirkkaudesta. Paavalin elämä, palvelutyö ja vaivannäkö ei siis mennyt hukkaan. Kun hänen aikansa alkoi loppua, hän halusi siirtää kapulan eteenpäin Timoteukselle. Niinpä hän kehotti Timoteusta kärsimään vaivaa niin kuin Kristuksen Jeesuksen hyvä sotilas.

Vaivannäkö Paavalin kehotuksessa liittyy evankeliumin levittämiseen ja Jumalan valtakunnan edistämiseen maan päällä. Paavali käytti jaejaksossamme (2. Tim. 2:3-6) kolmea antiikin ajan ihmisille tuttua ja yleistä vertauskuvaa: Hän kirjoitti sotilaasta, kilpaurheilijasta ja maamiehestä (eli maanviljelijästä). Hyvistä sotilaista hän toteaa, etteivät he sekaannu jokapäiväisen elatuksen toimiin, sillä tahtovat olla mieliksi sille, joka on heidät pestannut sotilaan tehtävään. Ajanlaskun taitteen Välimeren maailmassa sotilaat olivat usein erittäin antautuneita herroilleen. Useat sotilaat eivät menneet edes naimisiin vaan laittoivat koko elämänsä likoon isäntäänsä palvellakseen. Sotilaan ura vaati siis luopumista monista asioista, ehdoitta antautumista herransa käskyjen täyttämistä varten ja vahvaa sitoutumista. Hyvä sotilas oli valmis kärsimään tehtävänsä vuoksi; jalo sotilas oli valmis jopa kuolemaan herransa tähden.

Toisessa vertauskuvassa Paavali maalaa Timoteuksen eteen kuvan kilpailijasta, joka kilpailee sääntöjen mukaan, voittaa ja saa voittoseppeleen. Tuon ajan suurissa urheilukilpailuissa kilpailevat urheilijat harjoittelivat 10 kuukautta kurinalaisesti ennen kisoja. Kun kisat koittivat, nähtiin, kenellä itsekuri treeneissä oli ollut kestävin. Eniten vaivaa nähneet tietenkin pärjäsivät parhaiten. Vaivannäkö, hikoilu ja jopa kärsiminen jatkuvissa kovissa harjoituksissa palkittiin, kun voittoseppele laskettiin voittajan päähän.

Kolmannessa vertauskuvassa Paavali siirtyy maanviljelysteemaan. Hän valottaa, että maamiehen, joka näkee vaivaa, tulee ensimmäisenä saada osansa sadosta. Seuraavassa jakeessa Paavali kehottaa Timoteusta tarkkaamaan, mitä hän juuri sanoi kirjeessään. Jakeissa 8-13 Paavali avaa lisää aihetta puhumalla Jeesuksesta, evankeliumin palveluksesta, vankeudestaan, päämäärästään ja Jumalan toiminnasta suhteessa toimintaamme. Paavali osoittaa, että kärsiminen ja vaivannäkö evankeliumin levittämisen ja Jumalan valtakunnan tähden kannattaa. Hän osoittaa, ettei mikään muu ole niin arvokasta ja tärkeää kuin se, että saamme elämämme kautta johtaa toisia ihmisiä pelastukseen Jeesuksen yhteydessä.

Vaikka Jumalan valtakunnan työ ja evankeliumin levittäminen ovat monesti vaivannäköä, ne ovat myös kaikkein palkitsevinta, mitä voimme eläessämme tehdä! Vaikka hyvä sotilas näkee vaivaa tärkeän asian vuoksi, voiton ja palkinnon tullessa riemu on ylimmillään: ”Me voitimme! Nyt rauha on tullut.” Vaikka kilpaurheilija hikoilee kuntosalilla kuukausi toisensa jälkeen, voittoseppeleen saadessaan hän huutaa ilosta: ”Kyllä kannatti! Yksikään treeni ei mennyt hukkaan.” Vaikka maamies vietti kesän ihanimmat säät ja parhaat loma-ajat pelloillaan ahkeroiden, sadon ollessa korjattuna hän voi tyytyväisenä sanoa: ”Nyt herkuttelemaan tuoreella sadolla. Kyllä kannatti nähdä vaivaa, nyt on aika nauttia työn hedelmistä.”

Jeesus Kristus kutsuu meitä seuraamaan häntä. Kutsuun kuuluu evankeliumin levittäminen niille, jotka eivät vielä ole sisällä pelastuksessa ja uudessa iankaikkisessa elämässä. Mikä voisikaan tuoda suuremman ilon kuin se, että saa johtaa kadonneen ihmisen Jumalan rakkauden ja pelastuksen luokse? Kun käytämme elämämme Jumalan palvelemiseen, olemme todella siunattuja. Vaikka emme ole fyysisesti sodassa, taistelu ihmisten ikuisuuskohtaloista on todellista. Vaikka emme ole antiikin kilpaurheilijoita, tarvitsemme paljon itsekuria ja kestäväisyyttä voidaksemme tuottaa satoa Jumalan valtakuntaan. Vaikka emme ole maamiehiä, muokkaamme hyvillä teoillamme toisten ihmisten sydämien maaperää otollisemmaksi vastaanottamaan Jumalan rakkauden ja Jeesuksen valmistaman pelastuksen uskon kautta.

Melkein kuulen sieluni ”korvin” Paavalin ja Timoteuksen antavan evankeliumin kapulaa jälleen eteenpäin. Olemmeko valmiita vastaamaan Jeesuksen kutsuun viedä evankeliumi kaikille luoduille aina maanääriin ja lähipiiriimme asti? Jos rakastamme Herraamme Jeesusta, voisimmeko olla niin kuin hyvä soturi, urheilija tai maamies? Voisimmeko hypätä välillä ulos omalta turvalliselta mukavuusvyöhykkeeltämme ja vain mennä ei-uskovien ihmisten luo? Tahdotko kertoa ilosanoman eteenpäin sanoin ja hyvin teoin? Oletko valmis näkemään vaivaa maailmankaikkeuden tärkeimmän asian eteen: Että mahdollisimman moni Jumalalle todella rakas, mutta vielä eksyksissä oleva ihminen, voisi oppia tuntemaan suurimman rakkauden – Jeesuksen Kristuksen. Tahdothan?

No, sitten ei muuta kuin menoksi. Jumala on kanssamme!